Pohjolan Osuuspankki on ensimmäinen Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026:n julkistettava pääyhteistyökumppani.
Pohjolan Osuuspankki lahjoittaa 138 000 euroa neljälle yleishyödylliselle yhteisölle.
Monelle 15–20-vuotiaalle kampanjan kautta saatu kesätyö on ensimmäinen kokemus työelämästä. Samalla nuoret oppivat työnhaun taitoja sekä oman talouden hallinnan taitoja ensimmäisen palkkansa myötä.