Oulun kaupunki toivoo, että perheet järjestävät 13.2. ja 14.2. lasten hoidon itse, jos se suinkin on mahdollista. Lakon vuoksi syntyvät poissaolopäivät hyvitetään asiakasmaksuissa.
Tiedepäiväkoti Usvassa on 66 hoitopaikkaa 0–6-vuotiaille lapsille ja päiväkodissa järjestetään myös esiopetusta.
Pilke päiväkodit avasi eilen 72-paikkaisen musiikkipainotteisen päiväkodin Iihin 0–5-vuotiaille lapsille.
Yhteensä pihoja uusitaan kesän 2020 aikana noin kolmen miljoonan euron arvosta. Suurimmat uudistukset tehdään Knuutilankankaalla ja Rajakylässä.
Hallitus päätti 29. huhtikuuta, että varhaiskasvatusta koskevat koronapandemiaan liittyvät rajoitukset poistuvat 14. toukokuuta alkaen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomessa ei enää suositella hoitamaan lapsia kotona. Kaupungin päiväkodit ja perhepäivähoito palvelevat perheitä koko kesän. Päiväkodit voivat tarvittaessa yhdistää toimintaansa. Toiminta järjestetään kuitenkin niin, että lasten ja henkilöstön on mahdollista toimia väljissä tiloissa ja kaikille pienryhmille on riittävästi tilaa. Aikaisempina vuosina on heinäkuussa järjestetty päivystysluontoista palvelua muutamassa päiväkodissa. Tällaista keskitystä ei nyt tehdä vaan noin puolet kunnallisista päiväkodeista on avoinna koko kesäkauden toukokuun puolivälistä elokuun alkuun. Perhepäivähoidossa toimintaa supistetaan hoitajien lomien aikana.
Pilke päiväkodit Oy avaa englanninkielisen ICEC-päiväkodin Kempeleeseen syksyllä. Uusi päiväkoti tulee uudisrakennukseen osoitteeseen Kokkokankaantie 177, 90450 Kempele.
Pilke päiväkodit Oy on ostanut Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry:n päiväkoti Emilian päiväkotiliiketoiminnan Oulussa.