Arvo Sijoitusosuuskunnan tämän vuoden tammi-kesäkuun tulos oli 822 000 euroa, kun vuotta aiemmin tulos oli 4,3 miljoonaa.
Arvo Sijoitusosuuskunta osallistuu Ojasaaren Biokaasu Oy:n biokaasulaitoshankkeen rakennusaikaiseen rahoitukseen rahoittamalla yhtiölle myönnetyn ELY-avustuksen 90-prosenttisesti.
Sijoitusosuuskunta Arvo sijoittaa miljoona euroa oululaiseen Aikolon Oy:hyn.
Arvo Sijoitusosuuskunnan varsinainen osuuskuntakokous pidettiin eilen Ylivieskassa.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Ylivieskassa toimivalle Osuuskunta Kototuotteelle Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Arvo Sijoitusosuuskunta on myynyt omistamansa Keliber Oy:n osakkeet runsaan 11,5:n miljoonan euron kauppahinnalla Keliber Oy:n suuriman omistajan Sibanye-Stillwater Limitedin tytäryhtiö Keliber Lithium Proprietary Limitedille.
Hallitus ehdottaa, että osuuskunnan tuloksesta jaetaan osuuspääoman korkona 50 euroa/osuus eli yhteensä noin 4,1 miljoonaa euroa. Osuuskoron täsmäytyspäiväksi on päätetty 25. toukokuuta. Osuuskoron maksupäivää ei ole vielä päätetty.
Sijoitusyhtiöt Semecon ja Korkia ovat sopineet tuulivoiman hankekehityksestä Pohjois-Pohjanmaalla.
Tämän vuoden Pohjois-Pohjanmaan järjestötekona on palkittu Kalajoen Raution kyläyhdistys ry:n ja Raution kauppaosuuskunnan yhteisöllinen toiminta kylän elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.
Hailuodon kunta lahjoittaa jokaiselle kuntaan syntyvälle neuleen.
Viime tilikaudella Arvo Sijoitusosuuskunta teki noin 15,8:n miljoonan euron liikevaihdolla 4,7:n miljoonan euron tuloksen.
Arvo Sijoitusosuuskunnan tämän vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 12,2 miljoonaa euroa, ja tulos 1,6 miljoonaa.
Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan jäsenille maksetaan osuuspääoman korkoa viime vuoden tuloksesta 40 euroa osuudelta.
Arvo Sijoitusosuuskunta teki päättyneellä tilikaudella noin 21,2:n miljoonan euron liikevaihdolla 4,1:n miljoonan euron tuloksen.
Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunta ja sen tytäryhtiö TERVIA osaajat Oy ovat aloittamassa toimintaansa.
Ylivieskalaisen Arvo Sijoitusosuuskunnan osavuosikatsauksen mukaan osuuskunnan liikevaihto oli tämän vuoden tammi-kesäkuussa 15,2 miljoonaa euroa ja tulosta kertyi 400 000 euroa. Viime vuonna samaan aikaan liikevaihto oli 25,3 miljoonaa ja voitto 3,9 miljoonaa euroa.