Valtion mailla urakoi tänä kesänä kymmeniä nuoria puuntaimien istutuksessa.
Pohjois-Pohjanmaa
7 päivää sitten
Tuotantotuen saajat on nyt valittu ja tukea myönnettiin yhteensä noin 35 000 euroa, joka jakaantuu 39 tapahtumalle. Tuensaajiksi valitut tapahtumat edustavat laajaa kirjoa kulttuuria, yhteisöllisyyttä ja paikallista tekemistä. Ne levittäytyvät ympäri Oulua aina keskustasta muun muassa Kuivasjärvelle, Hiukkavaaraan ja Rajakylään.
Pohjois-Pohjanmaa
12 päivää sitten
Ylivieskalaisen Vertti Torvikosken koreografinen soolotanssi Apatia palkittiin viikonloppuna Nuori Kulttuuri Digistage 2025 -lähetyksessä Äänekoskella.
Pohjois-Pohjanmaa
24 päivää sitten
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet yli 28 miljoonaa euroa 239 etsivän nuorisotyön toimijalle ja 208 nuorten työpajalle.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Oulun kaupunki tarjoaa ensi kesänä yli 18-vuotiaille opiskelijoille ja erityisnuorille noin 800 kesätyöpaikkaa mm. kirjastoissa, museoissa, päiväkodeissa, kouluissa, matkailuneuvonnassa ja ulkoliikuntapaikkojen kunnossapidossa.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Vuosiavustuksen hakuaika on 1.-28. helmikuuta.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
16-vuotias nuori menehtyi tänä aamuna auton kuljettajan törmättyä häneen autollaan suojatiellä Haukiputaantien ja Törmäntien risteyksessä.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Hanhela on tarmokkuudellaan saanut yhdistyksen vahvalle toiminnan uralle.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Nevanperä on toiminut Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liiton järjestöohjaajana vuodesta 1980 alkaen sekä Liiton toiminnanjohtajana vuodesta 1992 lähtien. Järjestön palveluksessa hän on ollut kaikkiaan 44 vuotta.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Oulun uusi nuorisovaltuusto on valittu.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Oulun nuorisovaltuuston kaksivuotinen toimikausi päättyy vuoden lopussa.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
LähiTapiola Pohjoinen jakaa 26 344 euroa Nuori Pohjoinen -tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan yhteensä 28:lle eri toimijalle.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet 5,5 miljoonaa euroa 138:lle toimijalle kouluissa ja oppilaitoksissa toteutettavaan nuorisotyöhön.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Ari Kettukankaan jututettavana Härkäjuhla toimikunnan puheenjohtaja Antero Mustakangas.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Ari Kettukankaan jututettavana Kuivaniemen nuorisoseuran puheenjohtaja ja markkinoiden päällysmies Raimo Ikonen.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Seuran puheenjohtaja Jaakko Keihäskoskea haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten