Suutarimestaria haastattelee Ari Kettukangas.
Raahen kaupungin kuntouttava työpajatoiminta toteuttaa jälleen 64 vuotta täyttäneiden kuntalaisten kenkien nastoituskampanjan.
Työpajaohjaaja Jari Seppälää haastattelee Jussi Häkkilä.
Työpajaohjaaja Jari Seppälää haastattelee Jussi Häkkilä.
Raahen kaupungin kuntouttavassa työpajatoiminnassa aloitetaan jälleen 64 vuotta täyttäneiden ikäihmisten kenkien nastoituskampanja. Työpajaohjaaja Jari Seppälää haastattelee Jussi Häkkilä.
Raahen kaupunki aloitti viime kuussa valtuustoaloitteesta liikkeelle lähteneen kenkiennastoituskampanjan kaatumistapaturmien ja niistä johtuvien vammojen ehkäisemiseksi. Kuntouttavan työtoiminnan Kampuspaja on saanut purettua kertyneen ruuhkan. Ohjaaja Jari Seppälää haastattelee Jussi Häkkilä.
Raahen kaupunki aloitti tällä viikolla kampanjan 64 vuotta täyttäneiden raahelaiseläkeläisten kenkien nastoittamiseksi kaatumistapaturmien ja niistä johtuvien vammojen ehkäisemiseksi. Kenkien nastoitusmahdollisuus herätti laajasti kiinnostusta ja jo ensimmäisenä kenkien vastaanottopäivänä toimitettiin nastoitusta odottamaan noin 80 kenkäparia.