Oulussa tänä keväänä järjestetty Lumotut sanat -lasten ja nuorten sanataideviikot keräsi yhteensä 9130 näyttelyvierasta ja tapahtumakävijää.
Lumotut sanat -festivaalin taiteellista johtaja Kati Inkalaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Viikonloppuna järjestetty Lumo-valofestivaali houkutteli jälleen runsaan määrän kävijöitä Oulun keskustaan ihastelemaan valoteoksia.
Lumo Light Festivalista juteltiin Pookin iltapäivässä. Vieraina Anna Lanas ja Jarkko Halunen.
Oulun Lumo-valofestivaali käynnistyy tänään.
Lumotut sanat -festivaalin taiteellisina johtajina toimivat sanataideopettajat Kati Inkala ja Anna Anttonen. Anna Anttosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Viikonloppuna järjestetty Oulun Lumo-valofestivaali houkutteli noin 100 000 kävijää.
Lumo Light Festival Oulu valaisee kaupungin tulevana viikonloppuna. Pookin iltapäivässä valofestivaalista kertoivat tuottajat Anna Lanas ja Jarkko Halunen.
Oulun Lumo -valofestivaalin rakentaminen käynnistyy tänään ja vaikuttaa Oulun keskusta-alueen liikennejärjestelyihin ensi maanantaihin saakka.
Tämän vuoden Lumo-valofestivaali jouduttiin koronan vuoksi perumaan, mutta tapahtuman järjestäjät halusivat kuitenkin tarjota jotain piristystä synkän marraskuun keskelle.
Oulussa marraskuun 20.-22. päiville suunniteltu Lumo-valofestivaali on peruttu. Syynä on koronatilanne ja sen leviämisen estäminen.
Joonaksen vieraana Lumo Light Festivalista tuottajat Anna Lanas ja ohjelmapäällikkö Jarkko Halunen.
Sanataideviikkojen taiteellista johtaja Kati Inkalaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Aurinkosuojaverhoja lasitetuille terasseille ja parvekkeille valmistava Suomen Visor Oy investoi tuotannon nostoon tehtaallaan Kempeleessä.
Tuottajat Anna Lanas ja Jarkko Halunen vierailivat Pookin iltapäivässä kertomassa Lumo Light Festivalista.
Ensi kuun lopulla kuudetta kertaa Oulussa järjestettävä Lumo Light Festival keskittyy tänä vuonna yhteen viikonloppuun ja ydinkeskustaan.