Hailuodon rikkoontunut päälautta Merisilta saadaan korjattua ja palautettua liikenteeseen tällä viikolla.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Pelastuslaitoksen pintapelastajat pelastivat eilen jäälautalla joessa ajelehtineen pienen koiran Utajärvellä.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Hailuodon ja Oulun välinen lauttaliikenne jouduttiin tänään keskeyttämään meriveden painuttua poikkeuksellisen alas.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Hailuodon lauttaliikenne on keskeytetty alhaisen meriveden vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Marja Ollakka ja Kati Jurkko kävivät tutustumassa Koivurannan Igluihin. Yrittäjä Antti Smal kävi kertomassa joki-igluista.
Pookin Iltapäivä
yli 3 vuotta sitten
Hailuodon lauttaliikenne toimii jälleen normaalisti.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Hailuodon lauttaliikenne on keskeytetty toistaiseksi teknisen vian vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Suunnitelmia esitellään Oulunsalo-talolla tiistaina 17.9. alkuillasta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Happilautta-veistos on Oulaisissa syntyneen, Tampereella asuvan ja vaikuttavan kuvataiteilijan Hanna Vihriälän käsialaa. Veistos rakentuu alumiiniin valetuista erityyppisistä ja -kokoisista hahmoista, lähinnä eläinaiheisista pehmoleluista, jotka on kerätty vapaaehtoisen lahjoitus- ja kierrätyskäytännön mukaisesti. Veistoksen nimi, Happilautta puolestaan viittaa punasolujen merkittävään, elämää ylläpitävään tehtävään ihmisen kehossa. Biologisen ja tarinallisen kerroksellisuuden ohella kokonaisuuteen sisältyy myös symbolinen, eli viestinnällinen ulottuvuus.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Hailuodossa viikonloppuna järjestettävälle loppuunmyydylle Bättre Folk -festivaalille odotetaan ennätysyleisöä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Hailuodon lautan liikenne on palautunut normaaliksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Hailuodon lauttaliikenne on keskeytetty meriveden pinnan laskun takia.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Oulunsalon ja Hailuodon lauttarantojen rakenteita korjataan tänä kesänä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Hailuodon suurempi Merisilta-lautta oli viikonlopun ajan pois käytöstä. Sen vuoksi saarelle liikennöitiin pelkästään pienemmällä Meriluoto-lautalla.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Kuminen koskenlaskulautta kaatui tänään Koitelinkoskella.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 7 vuotta sitten
Merimiesunioni ja Päällystöliitto ovat jättäneet Suomen Lauttaliikenne Oy:lle lakkovaroituksen vapaasti kulkevien alusten osalta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 7 vuotta sitten