Uusi tehdas luo kymmeniä uusia työpaikkoja, jotka tarjoavat paikallisille mahdollisuuksia kestävään työllistymiseen ja ammatilliseen kehittymiseen. Tehdas myös kasvattaa tuotantokapasiteettia ja kilpailukykyä.
Selkäliiton selkäneuvonnan koordinaattori Satu Niemistä haastattelee Saija Kadenius.
Nuorehko kuljettaja kaahaili eilen Haukiputaalla 111 kilometriä tunnissa 60:n nopeusrajoitusalueella ja ohitteli kovalla nopeudella muita autoja.
Virkaa hakivat teologian maisterit Salla Autere ja Lauri Kujala. Haukiputaan seurakunnan kirkkoherran virka tuli avoimeksi Jaakko Tuiskun siirryttyä Karjasillan kirkkoherraksi.
Syttymissyystä ei ole täyttä varmuutta, mutta yhtenä mahdollisena syynä on tuhkaämpäri.
Haukiputaan keskustaan on rakenteilla uusia vuokra-asuntoja.
Ambulanssin kyydissä ollut potilas otti ambulanssin luvatta käyttöönsä lauantaina.
Kaupungin uusin ulkokuntoilupaikka on valmistunut Rajakylän Talvikkipuistoon.
Oulun yliopiston ja kanadalaisen McGillin yliopiston tutkijat ovat julkaisseet laajan, tekoälypohjaisen tutkimuksen kroonista kipua ennustavista biopsykososiaalisista riskitekijöistä.
Putkassa ollut sytytti lauantaina vaateriepuja tuleen Oulun Haukiputaan poliisiaseman putkatiloissa.
Haukiputaan Kellon Kiviniemen uimarannan vedessä on havaittu runsaasti sinilevää.
Rasvamontussa ollaan tällä kertaa uraa uurtavia edelläkävijöitä Haukiputaan Kellossa. Heinosen Ari ja Tanja ovat nimittäin innostuneet ja jopa hullaantuneet sähköistettyihin kiinalaisiin ajopeleihin. Kovin moni muu niihin ei ole kotimaassa vielä ehtinyt hurahtaakkaan, koska kyseisen pariskunnan tallista löytyy Suomen ainoa moottoripyöräksi rekisteröity kolmipyöräinen ja lavallinen Huaihe sähköhyötyajoneuvo. Mukaan mahtuu myös erilaisia moposkoottereita ja Mangosteenin valmistama tyylikäs ja erehdyttävästi harrikkaa muistuttava M1 mopo. Seuraavana selvitetäänkin laulujen sanoin, kuinka kauas mopolla pääsee ja kuinka paljon mahtuu pieneen Huaiheen!
Oulun Hiukkavaaran keskusleikkipuiston rakentaminen on alkamassa.
Monitoimialtaiden vesinäytteet ovat jälleen puhtaita Oulun Raksilan uimahallissa ja Vesi-Jatulissa Haukiputaalla.
Oulun Raksilan uimahallissa ja Haukiputaan Vesi-Jatulissa osa uima-altaista on suljettu bakteerilöydöksen vuoksi.
Selkäliiton toiminnanjohtaja Kirsi Töyrylä-Aapiota haastattelee Jussi Häkkilä.