Pyhäjoen kunnanhallitus esittää keskiviikkona kokoontuvalle valtuustolle kunnallisveroprosentin laskemista ensi vuodelle 7,9 prosenttiin nykyisestä 8,11:stä prosentista.
Tuuli- ja aurinkovoimaloista maksettu kiinteistövero kasvoi koko maassa tänä vuonna yli 50:llä prosentilla.
Ylivieskan kaupunginhallitus esittää valtuustolle ensi vuoden tuloveroprosentiksi 10,3:a.
Oulun eilinen kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että Oulun tuloveroprosentti on ensi vuonna 7,9 ja yleinen kiinteistöveroprosentti 1,15.
Verohallinnon ennakkotietojen perusteella kiinteistöveron tuotto nousee tänä vuonna noin 93 miljoonaa eli 4,7 prosenttia suuremmaksi kuin viime vuonna.
Pohjois-Pohjanmaalla on maksettu eniten kiinteistöveroa tuulivoimaloista.
Kunnallisvero nousee Suomen Kuntaliiton tekemän selvityksen mukaan ensi vuonna 16:ssa kunnassa ja laskee 12:ssa.
Oulun eilisiltainen valtuusto päätti pitää tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentit nykytasollaan myös ensi vuonna.
Oulun kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle veroprosenttien pitämistä nykyisella tasollaan.
Oulun kunnallisveroprosentit pysyvät ennallaan.
Oulun kaupunki aikoo nostaa vakituisten asuinrakennusten, muiden asuinrakennusten sekä yleistä kiinteistöveroprosenttia ensi vuodelle.