Kuva: Joonas Hepola

LUKE: Tornionjoen nousulohimäärät laskeneet

25.03.2024 10:12 - Jussi Häkkilä

Luonnonvarakeskuksen mukaan Tornionjoen nousulohimäärät olivat viime kesänä pienimmät sitten vuoden 2010.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Tornionjoen nousulohimäärät olivat viime kesänä pienimmät sitten vuoden 2010. Simojokeen nousi viimeksi yhtä vähän lohta vuonna 2017. Keskikokoiset, kaksi vuotta meressä kasvaneet nousulohet olivat poikkeuksellisen harvalukuisia. Seurantajakson aikana Tornionjoella havaittiin kaikuluotauksissa 20 260 ja Simojoella 2 022 lohta. Nousulohien vähyys näyttäisi johtuneen etenkin vuonna 2021 merivaelluksen aloittaneiden lohien heikosta eloonjäännistä. Syitä heikkoon elossa säilymiseen selvitetään.
Koska nuoria nousulohia oli hyvin vähän, jäänee kuluvan vuoden kutukanta liian pieneksi. Tutkijat suosittelevat tulevalla kalastuskaudella lohenkalastuksen vähentämistä.

Lue myös: Yleisö on lähettänyt tutkijoille havaintoja kuolleiden kyttyrälohien kertymäpaikoista Lapissa

Kilpailut

Uusimmat