Kuva: Shutterstock

Takaa-ajo aiheutti vaaratilanteita Meri-Lapissa

18.09.2021 11:23 - Marja Ollakka

Takaa-ajo aiheutti vaaratilanteita perjantai-iltana Keminmaan ja Tornion välillä.

Poliisipartio meni perjantaina 17.9.2021 illalla hätäkeskuksen antamalle tehtävälle Keminmaahan. Partiota vastaan tuli tehtävään liittyvä ajoneuvo. Kuljettaja ei piitannut poliisin antamasta pysähtymismerkistä vaan lähti pakenemaan Valtatietä 921 kohti Torniota ja edelleen Kehäkankaan metsäautotielle, josta Laivaniementielle ja uudelleen Valtatie 921:lle. Valtatiellä  ajoneuvo saatiin pysäytettyä piikkimattoon.

Paon aikana kuljettaja käytti huomattavia ylinopeuksia, aina 170km/h saakka, sekä vaaransi liikennettä useaan otteeseen. Takaa-ajon pituudeksi kertyi 23,5 km. Ajoneuvosta otettiin kiinni 21-vuotias kuljettaja ja etsintäkuulutettu henkilö.  Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hänet on tavattu kuljettamasta ajoneuvoa jo lähes 40 kertaa.

Asiaa tutkitaan ainakin nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

Kilpailut

Uusimmat