Uusimmat
Suosituimmat

Holstinmäen Autohuollossa muutetaan bensavehkeitä edulliselle ja puhtaalle biokaasulle kilpakalustoa myöten Haukiputaalla

09.12.2021 14:40 - Ari Kettukangas

Rasvamontussa mennään tällä kertaa kaasu pohjassa ja pullossa Haukiputaalla. Holstinmäen Autohuolto Oy:n uusissa tiloissa muutetaan bensakalustoa biokaasukäyttöiseksi oikein sarjatuotantona. Toisin sanoen Hyryn Petrin ja Somervallin Turon aikanaan saunaillassa ohimennen heittämä idea oman korjaamon perustamisesta on saanut siivet alleen. Molemmat omistajat ovat harrastaneet ikänsä myös erilaisia moottoreita kilpa-autoista lähtien. Edullisempaa ja ympäristöystävällisempää polttoainetta istutetaan nyt jopa kisakalustoon ja mönkijöihin. Pian tulevan pilottityön myötä saman muutoksen tulevat hiljalleen kokemaan myös dieselpohjaiset koneet. Mutta miten uusi ihmeaine toimii ja mitä koneita löytyy herrojen halleista, kurkataanpa!

(kuva: Ari Kettukangas)

Holstinmäen Autohuolto Oy on osa Terra Gas Finland Oy:n ketjua ja se työllistää tällä hetkellä reilu puolenkymmentä kokenutta työntekijää. Pääkallopaikka on Kotkassa ja Haukiputaan piste on sen pohjoisin korjaamo.

(kuva: Ari Kettukangas)

Haukiputaan korjaamo muutti uusiin ja suurempiin tiloihin kuukausi sitten tien toiselta puolelta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Hyryn Petri ja Somervallin Turo. Molemmat leppoisia autoharrastajia, kilpa-ajajia, monttööreja ja talon omistajia. Kaverukset päättivät aikanaan saunaillan aikana perustaa autokorjaamon. Tuohonkin aikaan molemmat harrastivat jo kilpa-autoilua ja molemmilla moottorit ovat olleet lähellä sydäntä jo pikkupojasta saakka. Peten lajina ovat olleet mm. asfalttisprintit ja Turolla drifting ja ralli-autoilu. Herrojen mukaan kaasuautoja rakennellaan jo muillakin Suomessa olevilla kaasujakelun verkkoalueilla. Tänä päivänä puhutaan paljon sähköautoista, mutta biokaasu voisi olla enemmänkin esillä. Kaasun käytöllä bensan hinnaksi tulisi nyt pyöreästi 84 centtiä litralta. Bensan hinnan kohotessa paikoittain jo yli kahteen euroon, puhelin on kuulemma soinut entistä tiuhemmin. Biokaasuautot räätälöidään aina tapauskohtaisesti avaimet käteen periaatteella ja yhteen autoon varataan aikaa 3-4 työpäivää. Dieselkaluston muutostyöt tekevät myös tuloaan ja tällä hetkellä sen hyötysuhde jää pieneksi. OSAO:n kanssa toteutaankin hiljalleen pilottia traktorin rakentamisesta biokaasulle. Polttomoottori ei saastuta, vaan se mitä siellä poltetaan ja kaasulla päästöt ovat pyöreä nolla. 

(kuva: Harri Tarvainen)

Kaikki Oulussa myytävä kaasu syntyy Ruskon jätekeskuksen jalostamana omalta kylältä. Eli jätteet muutetaan uudeksi käyttöenergiaksi ja kukkasia tulee sen jälkeen pakoputkesta. Kuvassa kyseisen paikan pankkikortilla toimiva tankkauspiste ja säiliöllä tuotetta viedään muihinkin tankkauspisteisiin. Kaasujärjestelmällä autoihin voidaan käyttää maa- tai biokaasua. Kaksi muuta tankkauspaikkaa löytyy Pörhön ja Kaakkurin Citymarketin pihasta. Pistooli vain tankkiin, painetaan play ja suhina alkaa käymään.

(kuva: Harri Tarvainen)

Biokaasun tankkauspistooli näyttää tältä. Biokaasu on kaasuseos, jota syntyy kun biomassaa hajotetaan anaerobisesti mädättämällä. Biokaasu sisältää 60–65 % metaania ja 30–35 % hiilidioksidia. Lisäksi biokaasussa on syötteestä riippuen mm. vettä, typpeä, happea, vetyä, ammoniakkia ja rikkivetyä. Biokaasun tuotantoon käy lähes kaikki biohajoava aines, mutta ei sellun valmistukseen soveltuva ns. ligniinipitoinen puu. Maatiloilta saadaan raaka-aineiksi muun muassa lantaa ja eläin- ja kasvijätettä. Myös energiakasvit soveltuvat biokaasun tuotantoon. Kunnat saavat raaka-ainetta biojätteistä, puhdistamolietteistä, saostuskaivolietteistä ja teollisuusyritykset muun muassa biohajoavista sivuvirroista.  

(kuva: Ari Kettukangas)

Työn alla on juuri meneillään Nissan Qashqain muuttaminen biokaasuautoksi. Aluksi käydään läpi mahdolliset viat ja esteet muuntamiselle. Uudemmissa suoraruisku autoissa ja moottorityypeissä on tiettyjä rajoituksia kaasun asennukseen. Aluksi kannattaakin ilmoittaa rekkari autosta ja tehdä etukäteisselvittelyä muistakin yksityiskohdista. Olemassa olevan bensiinijärjestelmän tilalle rakennetaan toinen polttoainejärjestelmä, jossa on omat kaasusäiliöt, moottoriohjaus, suuttimet ja sähköt. Bensiinipuoli jää käyttöön normaalisti, järjestelmä on täysin automaattinen ja auton sisälle tulee myös manuaalinappi bensalle tai kaasulle. Elikkä jos kaasu loppuu, järjestelmä vaihtuu automaattisesti bensalle tai toisin päin. Laskennallisesti kaasulla tuotettu koneen teho on hieman heikompi, mutta sitä ei huomaa mitenkään ajossa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Haimakaisen Mika. Talon kokenein mekaanikko on ollut alalla jo 30 vuotta ja talossa 3 vuotta. Seniori tykkää, kun muutostyössä saa autokohtaisesti hieman soveltaakkin kaasun rakentamiskaavaa. Rutiinilla menevässä työssä ei tarvi tuijotella liikaa piirustuksia ja kaikki automerkitkin ovat visusti hallinnassa. Haastavinta hommassa on täydet konepellin aluset ja paineensäädön oikea sijoittelu. Onneksi projektissa ei tarvi purkaa puolta konetta, niin kuin joskus joidenkin autojen polttimon vaihdossa on vitsailtu maailmalla tapahtuvan :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Nissan tuli halliin 1,6 litran bensakoneella ja lähtee maailmalle biokaasulla varustettuna. Asennuksessa otetaan imusarja irti, jotta saadaan porattua kaasusuuttimet ja samalla laitetaan myös venttiilisuoja-aine. Lopuksi järjestelmä säädetään, auto muutoskatsastetaan ja palautetaan käyttöopastuksen kanssa asiakkaalle. Asiakas saa valtiolta myös muuntotukea. Nyt pellin alle on asennettu kaasusuuttimet, jotka syöttävät kaasun imusarjaan. Sieltä löytyy myös paineenalennin, joka muuttaa säiliöstä tulevan 200 barin kaasun 2 barin käyttöpaineeksi. Alempana on moottoriohjainlaite ja siitä lähtee piuhoja mm. lämpötila antureille.

(kuva: Ari Kettukangas)

Valmiiksi ladattuja kaasupulloja, joista kolme asennetaan Nissaniin. Yhden pullon halkaisija on 273 milliä ja ne ovat vesi tilavuudeltaan 30 litran pulloja. Yhteen mahtuu vajaat 5 kiloa kaasua ja yhteensä koko pompsi tekee pyöreät 15 kiloa. Se vastaa tämän auton kulutuksella yli 20 litraa bensaa ja varauksella ajaa n. 350-400 kilometriä. Mikäli bensatankki on vielä täynnä, eväillä hurauttaa melkoisen huikosen. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Olemassa on myös kombosiitti pulloja, jotka maksavat 3 kertaa tämmöisen teräspullon hinnan, mutta ne ovat myös keveämpiä, eli 10 kiloa kappale tyhjänä. Nämä pullot taas painavat tyhjänä 30 kiloa kappale, eli auton jousitus tulee ottaa myös huomioon isompia pullo määriä suunnitellessa. Muutostyö tehdäänkin nyt teräspulloilla ja keveämpien mallien lisävalmistus voisi jossain vaiheessa pudottaa niiden hintoja. Tehdastekoiseen kaasuautoonkin on lisätty aineen tilavuutta lisäpullolla.

(kuva: Ari Kettukangas)

Peten itse auton mittojen mukaan huonekaluputkesta räätälöimä kaasupulloteline.

(kuva: Ari Kettukangas)

Teline pultataan auton lattian runkorakenteisiin kiinni. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Arina ja kaasu ovat valmiina, mutta missä on makkarat? :) 

(kuva: Ari Kettukangas)

Pullot peräkontin alle, pulloventtiilit päähän ja kaasuletkut lähtee niistä auton konehuoneeseen.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kaasun määrä näkyy napilla kojelaudassa. Pullot ovat virallisten normien mukaan turvallisia, koska mahdollisessa kolarissa ne tyhjenevät hallitusti ja tällöin ei ole tulipalo riskiä ja ainekkin on luonnostaan täysin myrkytöntä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Pullot kiinnitetään lopuksi runkoon kiinni jämysti teräspannoilla.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sitten harrastepuolta. BMW Pro Drifter driftingauto. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Turon etanolikäyttöinen kilpuri kätkee pellin alle V85-moottorin ja se tuottaa takapyörille 700 hevosvoimaa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Etanoli muutoksia tehdään myös siviiliautoihin ja kilpavehkeessä se on toimivuuden kannalta parempi kuin bensa. Esimerkiksi moottori käy viileämpänä ja sitä pystytään ahtamaan ja ennakoimaan enemmän. Etanolin tankkauspisteitä löytyy Oulusta harvemmista paikoista, mutta lähin on huoltoasemalla Välivainiolla. Sen hinta tällä hetkellä vähän toista euroa litralta.

(kuva: Turo Somervalli)

Turo vauhdissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Turo on ajanut rallia vuodesta 1994 saakka.

(kuva: Ari Kettukangas)

Eikös se laulaja Rauli Badding Somervalli laulanut juuri Bensaa suonissa kappaleen? :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Kyseessä on siis miehen uusin auto, josta löytyy M50 pohjainen pelletti, iso turbo ja 3,1 litran alakerta.

(kuva: Holstinmäen Autohuolto Oy)

Opel Astra 2.0 Gsi F-ryhmän ralliauto.  

(kuva: Holstinmäen Autohuolto Oy)

Kyseessä on Petrin huollossa oleva kilpuri. Tehoa löytyy n. 250 hevosvoimaa ja painoa 1000 kiloa.

(kuva: Holstinmäen Autohuolto Oy)

Mies on erikoistunut asfalttisprintteihin 10 vuoden ajan ja kilpailu on ollut viimeaikoina hiljaisempaa. Lajiin on lupa odottaa uutta kipinää.

(kuva: Holstinmäen Autohuolto Oy)

Ralliinkin sopii se kevyt biokaasu, mutta tarvitaan myös raskas kaasujalka :)

(kuva: Turo Somervalli)

Turon kaasukäyttöinen Hummer H2 ja näitä on tehty asiakkaillekkin kaksi kappaletta. Tämän kokoisessa autossa kustannukset puolittuvat kaasun avulla, normaali bensa kulutuksen ollessa sillä 25-30 litraa sataselle. Muutamia isoja jenkkiautojakin on muunnettu kaasulle ja tarvittaessa niissäkin voiman lähde muuttuu nappia painamalla.

(kuva: Turo Somervalli)

Historiikkikilvissä oleva Pontiac Bonneville vuosimallia 1973.

(kuva: Turo Somervalli)

F-ryhmän Opel Ascona ralliauto.

(kuva: Turo Somervalli)

Turon Lincoln limusiini toimii E85:lla.

(kuva: Ari Kettukangas)

Polaris 850 XP, eli muunnettu kaasumönkkäri.

(kuva: Ari Kettukangas)

Peli starttaa aina bensalla ja kun moottorin lämpö nousee 40 asteeseen, se vaihtaa käynnin automaattisesti heti kaasulle.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tässä mallissa kaasupullo löytyy tuosta laatikosta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Näppärä piilo polttoaineelle. Pienkoneeseen asennetaan aina olemassa olevan polttoainejärjestelmän rinnalle kaasuruiskutusjärjestelmä. Se kytketään toimimaan yhteistyössä moottorinohjausjärjestelmän kanssa. Asennuksen jälkeen järjestelmä säädetään ja testataan.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tankkausreikä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sieltä näkyy jo kaasun aakkosia.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kurkkaus vielä lopuksi uusiin asiakastiloihinkin. Korjausta odotellessa voi vaikka työskennellä etätyöhuoneessa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Loppuyhteenveto: kaasuautojen parissa tulee siis olemaan kiireitä tulevina aikoina. Miehet toivovat jossain kohtaa jäävän aikaa myös kilpaharrastukseen. Hallista löytyy 5 nosturia ja jokaisella häärää jo työntekijä. Väkeä ei tosin koskaan ole liikaa ja ensi kesälle aukeaakin tarjolle 3 paikkaa kesätyöntekijöille. Silloin he saavat tehdä täyttä päivää töitä muunnos autojenkin parissa. Mikä sitten onkaan kaasuautojen tulevaisuus? Monet merkkivalmistajat ovat jo lopettaneet bensa- ja diesel-mallien valmistuksen. Ja vaatiihan se kaasuauto muutkin huollot kuten bensavehjekkin. Mutta aika on varmasti muuttunut, koska kaatopaikallekkaan ei viedä niinkään turhaa, vaan tuodaan sieltä tärkeää. Ja milloinkahan koittaa aika, kun vanhemmat kysyvät lapsiltaan - muistatko sinä vielä ne bensa- ja dieselautot? 

Lue myös: Mätäsahon Laurilta löytyy härvilää raskaastakalustosta "keveisiin multiin" saakka - näyttävät jenkkiveturit ja ruumisauto räväyttävät Temmeksellä

Rasvamontun aiemmat jaksot ja vierailukohteen ilmoittaminen: Rasvamonttu

Uusimmat
Suosituimmat