Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut huomautuksen Tuomioistuinvirastolle hankintalain noudattamatta jättämisestä tämän hankkiessa suorahankintana työtuoleja Oulun oikeustalolle.
Projektipäällikkö, käräjätuomari Ahti Kontturia haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun oikeustalon uudisosan rakennustyöt ja samalla koko oikeustalokorttelin uudistus on valmistunut Oulussa Torikadulla.
Oulun keskustaan Torikadulle rakenteilla olevan uuden oikeustalon harjannostajaisia vietettiin tänään.
Oulun kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan jatkaa selvitystä Oulun tapahtuma- ja elämysareenan toteuttamisesta oikeus- ja poliisitalon tontille.
Oulun keskustaan Torikadulle vanhan virastotalon paikalle rakennettava uusi oikeustalo on saanut rakennusluvan.
Oulun keskustassa Torikadulla puretaan rakennettavan uuden oikeustalon tontilta vanha virastotalo.
Oulun uuden oikeustalon suunnittelu etenee. Tänään 28.5.2020 valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta on puoltanut hanketta, ja Senaatti-kiinteistöjen hallitus on tehnyt investointipäätöksen. Uusi oikeustalokortteli osoitteessa Torikatu 34 - 40 kokoaa pääosan oikeushallinnon toimijoista saman katon alle. Torikadun tilojen arvioidaan valmistuvan vuoden 2022 loppupuolella. 
Oulun uuden oikeustalon sijoituspaikaksi on valittu Torikadun virastokampuksen kortteli.
Oulun uuden oikeustalon sijoittumispaikoiksi esitetään kahta vaihtoehtoa, jotka ovat Oulun keskustan Kasarmi ja Torikadun virastokampus.