Jani Kujala & Tanssiorkesteri Siders – tanssilavojen nouseva, tyylikäs ja monipuolinen tulokas: - ”Vapaa-aikana tulee itsekin kulutettua tanssiparkettia”

08.03.2020 18:01 - Joonas Hepola

Jani Kujala ja Siders on ryhmä, jonka jäsenistö koostuu sekoituksesta nuorta energiaa ja vankkaa kokemusta.

Tanssiorkesteri Siders on Pohjanmaalla vuonna 2007 perustettu nuorekas, tyylikäs ja monipuolinen orkesteri, jonka jäsenistö koostuu sekoituksesta nuorta energiaa ja vankkaa rautaista kokemusta.

Sidersin ohjelmisto koostuu rautalankapohjaisesta perinteisestä tanssimusiikista ja suomalaisesta iskelmästä – unohtamatta vauhdikkaampia suomirockin helmiä ja ulkolaisia klassikoita. Erityistä kiitosta orkesteri onkin saanut juuri tanssittavuudesta ja monipuolisuudesta.

Orkesterin laulusolisti Jani Kujala on vuosien varrella niittänyt menestystä myös merkittävistä laulukilpailuista. Tuoreimpana saavutuksena Janilla on Laila ja Olavi -laulukilpailun miesten yleisen sarjan voitto vuodelta 2019. Esiintymiskokemusta karismaattiselta ja tummaääniseltä Janilta löytyy myös teatterin ja oopperan riveistä.

Pooki Viihteellä Shown reportteri Sanna Latva sai helmikuun alussa kutsun Sidersin laulusolisti Janin kotiin ja pääsi näin ollen tutustumaan orkesteriin tarkemmin.

Kuuntele juttutuokio, jonka yhteydessä kuultiin myös uusi ja hauska ”kumman valitset” -osio. Valitsiko Jani ’kissan uteliaisuuden vai koiran innokkuuden´? Entä kummalla Jani lähtisi seikkailemaan; kuumailmapallolla vai sukellusveneellä?

Jani Kujala, Romanesca - Laila ja Olavi laulukilpailun superfinaali 2019 + tuomariston kommentit

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Pooki

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.