Uusimmat
Suosituimmat

Oulun poliisilaitoksen uusi poliisipäällikkö Mika Heinilä viihtyy johtotehtävissä – "Olen keskusteleva ja myös kuunteleva päällikkö"

06.11.2020 15:30 - Nelli Salomäki

Mika Heinilä nimitettiin viime viikolla Oulun poliisilaitoksen uudeksi poliisipäälliköksi seuraavan viiden vuoden ajaksi.

Oikeustieteen maisteri, varatuomari Mika Heinilä on toiminut pitkään poliisitoiminnan ohjaus- ja johtotehtävissä poliisin ylijohdossa. Kokemusta Oulun poliisilaitoksen poliisipäällikkönä toimimisesta Heinilällä on jo entuudestaan, sillä hän on hoitanut virkaa määräaikaisessa virkasuhteessa jo elokuun alusta lähtien. Uudessa, seuraavat viisi vuotta kestävässä määräaikaisessa virassa hän aloitti viime sunnuntaina.

Mika Heinilä on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta poliisihallituksessa. (kuva: Poliisi)

Heinilän mukaan johtotehtävissä työskentely on tullut opittua kantapään kautta. Hän muistuttaa, että itseään joutuu kehittämään jatkuvasti, eikä valmiiksi johtajaksi tule koskaan. Haastavista tehtävistä huolimatta, tuore poliisipäällikkö viihtyy johtotehtävissä hyvin, eikä suurempia ongelmia ole tullut vastaan.

Heinilä kehuu Oulun poliisilaitoksen olleen tähänkin asti hyvässä tuloskunnossa, ja selvitysprosenteissa ja toimintavalmiusajoissa päästään hyvin tavoitteisiin. Hänen mukaansa poliisilaitos näyttäisi koko kaupungin tavoin toimivan hyvin dynaamisesti.

Uusimmat
Suosituimmat