Uusimmat
Suosituimmat

Vuoden ylivieskalainen vaikuttaja Timo Määttä

20.12.2016 10:57 - Jussi Häkkilä

Pietari Päivärinta -seura on nimennyt vuoden ylivieskalaiseksi vaikuttajaksi kirkkoherra Timo Määtän.

Pietari Päivärinta -seura on nimennyt vuoden ylivieskalaiseksi vaikuttajaksi kirkkoherra Timo Määtän. Määttä on toiminut Ylivieskan seurakunnan kirkkoherrana 20 vuotta. Vuoden vaikuttajaksi hänet valittiin toiminnastaan seurakuntalaisten ja kaikkien kaupunkilaisten keskuudessa Ylivieskan kirkon tuhopolton jälkeen. Määttä on eri vaiheissa avoimesti ja rakentavasti tiedottanut kirkon palosta ja sen jälkeisistä suunnitelmista. Hänen asenteensa on ollut toiveikas ja eteenpäin katsova alkaen jo savuavan kirkon raunioilla pidetystä pääsiäisyön messusta. Omalla esimerkillään Määttä on auttanut myös ylivieskalaisia katsomaan tulevaisuuteen. Määtän oli tarkoitus jäädä eläkkeelle ensi vuonna, mutta hän jatkaa virassaan ainakin vuoden 2018 alkuun. 
Pietari Päivärinta -seura valitsi vuoden vaikuttajan 19. kerran. Seura valitsee vuosittain henkilön tai tahon, joka on vaikuttanut myönteisesti Ylivieskan kehitykseen tai muutoin ansaitsee palkinnon toiminnallaan.

Uusimmat
Suosituimmat