Johanna Pakosesta Radio Pookin juontaja

26.05.2015 15:02 - Mikko Räsänen

Entinen tangokuningatar Johanna Pakonen aloittaa kesäkuussa Pookin uutena radioäänenä.

Kesäkuussa Pookin taajuudella voi kuulla uutta ääntä, joka ei kuitenkaan ole kuulijoille täysin vieras. Uutena juontaja aloittava Johanna Pakonen on nimittäin entinen tangokuningatar ja pitkän linjan iskelmämuusikko. Radiostudiossakaan hän ei ole täysi aloittelija.

- Minulla oli joskus 2003-2004 Iskelmällä oma ohjelma, jota tein keikkailun ehdoilla. Se kesti yhdestä kuuteen, joten kyse oli tosi pitkästä lähetyksestä. Sain siihen nimekkäitä vieraita aina Kari Tapiosta Paula Koivuniemeen, Pakonen muistelee.

(kuva: Handout)

Työ Pookilla löytyi vähän sattumalta.

- Muutin vappuna Ouluun ja ilmoittelin ympäriinsä, että olen tullut kaupunkiin, jos vaikka jotain töitä löytyisi. Tämä radiotyö tärppäsi heti, Pakonen iloitsee.

Millaista radio-ohjelmaa Pakonen toivoo Pookilla tekevänsä?

- Varmaan tulee käsiteltyä paljon ajankohtaisia asioita, Pakonen miettii ja muistuttaa olevansa syntyperältään paljasjalkainen oululainen, joten alueen asiat ovat tuttuja.

Toinen kuulijoita kiinnostava tieto lienee se, millaista musiikkia Pakonen haluaisi tarjoilla kuulijoille.

- Pookilla soi jo hyvin iskelmäkentän vanhempaa tuotantoa. Haluaisin tarjoilla kuulijoille myös vähän tuoreempaa musiikkia, mitä kollegani nykyään tekevät.

- Iskelmägenre ja tanssimusiikki elävät koko ajan. Esimerkiksi 2000-luvun alussa tehtiin popahtavampaa musiikkia, mutta nyt on menty takaisin perinteisempään tanssimusiikkiin, Pakonen kertoo.

Pakosen kesästä on tulossa kiireinen. Siitä pitää uuden kesätyön lisäksi huolta myös kodin laittaminen.

- Ostin asunnon ja kesäkuussa olisi tarkoitus aloittaa sen remontoiminen. Sitten olisi vielä edesä pihan laittaminen, Pakonen miettii.

Johanna on ollut viimeiset viisi kuukautta sairauslomalla, sillä hänen äänihuulestaan löytyi alkuvuonna kyhmy, jonka takia laulukeikat oli laitettava tauolle.

- Eteenpäin on menty, mutta puheterapia ja ääniterapia jatkuvat vielä täällä Oulussa. Oli helpottavaa kuulla, että laulutekniikassani ei kuitenkaan ollut vikaa, eikä se ollut tähän syynä.

Pakonen aikoo työtahtia säätelemällä yrittää varmistaa, ettei vaiva pääse toistumaan.

- En aio enää tehdä tehdä niin tappavaan tahtiin laulukeikkoja kuin ennenvanhaan.

Kilpailut

Uusimmat