Ilveksiä kaadettiin 477

05.03.2015 13:47 - Jussi Häkkilä

Ilveksiä saatiin saaliiksi viime kuun lopussa päättyneellä pyyntikaudella 477 yksilöä. Edellisellä pyyntikaudella saalis oli 505 eläintä. Lapissa kaadettiin viisi, Oulun alueella 24 ja Kainuussa 30 ilvestä. Suomen riistakeskus myönsi luvan yhteensä 515:n ilveksen metsästämiseen, joista 503 poronhoitoalueen ulkopuolelle. Luvat suunnattiin ilveksistä kertyneiden havaintojen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen pentuemääräarvion perusteella tiheimmille ilvesalueille. Luvansaajia suositeltiin kohdistamaan metsästys ensisijaisesti yksilöön, joka liikkuu säännöllisesti potentiaalisen vahinkokohteen tai pysyvän asutuksen läheisyydessä tai aiheuttaa paikallisissa asukkaissa perusteltua huolestumista. Koko maassa esiintyvä ilves on Suomen runsaslukuisin suurpeto, ja niiden määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Riistantutkimuksen tuorein kanta-arvio on 2 740 - 2 890 vuotta vanhempaa ilvestä.

Kilpailut

Uusimmat