Teemu Brunila teki historiaa - mukana Yhdysvaltojen listaykköslevyllä

30.08.2012 08:00 - Antti Granlund

Turkulainen lauluntekijä Teemu Brunila on ensimmäinen suomalainen, joka on ollut mukana Yhdysvaltojen listaykköseksi nousseella levyllä.

Brunila on ollut mukanan kirjoittamassa r&b-artistin Trey Songzin kappaletta Never Again, joka on tämän Chapter V -albumilla. Levy on tällä viikolla Billboard 200 -listan kärjessä.

Helsingin Sanomat kirjoittaa kappaleen syntyneen Brunilan vieraillessa Trey Songzin äänityssessioissa Los Angelesissa. Brunilan lisäksi Never Again -kappaletta ovat olleet tekemässä artisti itse ja levyn tuottaja Troy Taylor sekä lauluntekijät J. Hart ja Matt Prime. Lisäksi kappaleessa käytetään edesmenneen Curtis Mayfieldin torvi-samplea.

Teemu Brunila on The Crash -yhtyeen entinen laulaja-lauluntekijä. Hän on kirjoittanut Suomessa kappaleista muun muassa Jenni Vartiaiselle ja Anna Abreulle. Brunilan kynästä ovat syntyneet esimerkiksi Vartiaisen kappaleet Ihmisten edessä, Duran Duran ja Nettiin sekä Abreun End of Love.

Kilpailut

Uusimmat