Il Divon espanjalaiskomistus kertoo, miten nainen vietellään

05.12.2011 07:18 - Antti Granlund

Pop-oopperaryhmä Il Divo julkaisi uuden albumin Wicked Game marraskuun alussa. Yhtyeen naistenmiehenä tunnettu Carlos Marin kertoo Iskelmän haastattelussa, miten hän viettelee naisen.

Marin kertoo olleensa kerran naimisissa, eronneensa ja mennensä melkein uudelleen naimisiin. Tällä hetkellä hän on kuitenkin poikamies. Laulaja näyttää satsaavan ylisiirappisiin keinoihin vastakkaisen sukupuolen kanssa.

- Nuoret eivät osaa enää käyttäytyä kuin herrasmiehet. Itse viettelen naisen vanhanaikaisella tyylillä. Ostan kukkia, järjestän tunnelmallisen päivällisen kynttilänvalossa, ehkä takkatulen äärellä vuoristossa - tai vien naisen kävelylle rannalle tähtien loisteessa. Tietysti aina pitää olla oikea romanttinen lause tai laulu mielessä. Usein kuiskaan tai laulan jotain naisen korvaan, ja joskus se tehoaa.

Madridista kotoisin oleva Marin on äänialaltaan baritoni. Kotimaassaan Espanjassa hän on esiintynyt lukuisissa menestysmusikaaleissa, muun muassa Les Miserablesissa, La Traviatassa ja La Bohemessa.

- Uskon yhä rakkauteen, mutta tällä hetkellä olen ajatellut elää hieman. Olen romanttinen mies ja minulla on aikaa kaikille kauniille naisille, Marin kertoo.

Il Divon nelikko Carlos Marin, Sebastien Izambard, David Miller ja Urs Buhler on ollut yhdessä vuodesta 2004 asti. Ryhmä on julkaissut kuusi albumia, joita on myyty yli 25 miljoonaa kappaletta. Il Divo on saanut 150 kulta- ja platinalevyä ympäri maailmaa.

Yhtye esiintyy Tukholman Globenissa 24. maaliskuuta 2012.

Kilpailut

Uusimmat