Uusimmat
Suosituimmat

Kaikki voivat osallistua Vanhustenviikon viettoon – "Kuunnellaan, mitä ikäihmiselle kuuluu"

05.10.2020 15:30 - Nelli Salomäki

Meneillään olevalla viikolla vietetään Vanhustenviikkoa teemalla "Onni on vanheta". Torstaina vietetään myös Vie vanhus ulos -päivää.

Oulun seudulla ikäihmisiä huomioidaan monin tavoin. Kotihoidon asiakkailta on kerätty toiveita, joita toteutetaan viikon aikana. Myös palvelukodeissa on ohjelmaa asukkaille. Oululaiset koululaiset ovat tehneet vanhuksille kirjeitä ja kortteja, jotka jaetaan kotiaterioiden mukana. Oulun ympärivuorokautisten palveluiden palvelupäällikkö Toini Kärenlammen mukaan niitä on tehty noin tuhat kappaletta.

Kärenlampi kannustaa vapaaehtoisia ulkoiluttamaan vanhuksia torstaina, mutta myös kampanjan loputtua, sillä ulkoilu parantaa ikäihmisten kuntoa ja hyvinvointia. Hän kuitenkin muistuttaa, että turvallisuustekijät tulee ottaa hyvin huomioon eli maskeja täytyy käyttää ja ulkoiluttamaan voi tulla vain täysin terveenä.

Uusimmat
Suosituimmat