Joonas Erkkilän haaveena saada musiikista ammatti

26.08.2016 00:32 - Joonas Hepola

Radio Pookin haastattelussa Lehtimäeltä kotoisin oleva Joonas Erkkilä. Tällä hetkellä Seinäjoella asuva Erkkilä keikkailee päivätyönsä ohella Hehku-bändinsä kanssa. 

Kuluvan kesän aikana Joonas Erkkilä on kiertänyt bändinsä kanssa paljon hääkeikkoja sekä viihdyttänyt tanssikansaa lavoilla varsinkin pohjanmaan seudulla. 
- Soitetaan kitaravoittoista rautalankamusiikkia, kuvailee Erkkilä yhtyeensä musiikkia.
Tangomarkkinoillekin useamman kerran osallistunut Erkkilä ansaitsee elantonsa muulla kuin keikkahommilla, mutta haaveena on edelleen muusikon ura ja levytyssopimus. 
- Olisihan se hienoa keikkailla ammatikseen ja päästä jonkun levy-yhtiön siipien suojaan, myöntää Erkkilä haaveillen samalla myös pitkäsoitosta. 
Kuuntele laajempi haastattelu! 

Kilpailut

Uusimmat