Kuva: Fotolia

Koulujen päättymisviikonloppuna aiempaa vähemmän alkoholirikoksia

06.06.2017 11:42 - Marja Ollakka

Poliisi valvoi tehostetusti nuorten päihteiden käyttöä koulujen päättymisviikonloppuna.

Viikonlopun valvonnan aikana poliisin hävitti noin 1 320 litraa alkoholijuomia, josta noin 1 140 litraa oli olutta, lonkeroa tai siideriä ja loput viinejä sekä väkeviä alkoholijuomia. Viime vuonna alkoholia hävitettiin yli 2 400 litraa.

Poliisi kirjoitti tehovalvonnan aikana alkoholijuomien luvattomasta hallussapidosta ja käytöstä 272 rikosilmoitusta, rangaistusvaatimusta tai rikesakkoa.

Lisäksi poliisi teki 390 lastensuojeluilmoitusta lastensuojeluviranomaisille. Alkoholijuomien välitystä alaikäiselle havaittiin tehovalvonnan aikana 18 tapauksessa. Huumausaineen käyttörikoksia paljastui 28 kappaletta.

Ylikomisario Vesa Pihajoki Poliisihallituksesta kertoo, että sekä hävitetyn alkoholin että rikoksiin syyllistyneiden lasten ja nuorten määrät olivat tänä vuonna huomattavasti viime vuotta alhaisempia.

– Tulosta selittää osaltaan se, että tänä vuonna valvontaan pystyttiin käyttämään huomattavasti viime vuotta vähemmän työtunteja. Toisaalta verrattaessa kuluvaa vuotta vuosiin 2014 - 2015, jolloin valvontatuntien määrät ovat suurin piirtein samoja, lukuja voidaan pitää varsin alhaisina niin hävitetyn alkoholin, rikoksiin syyllistyneiden kuin tehtyjen lastensuojeluilmoitustenkin osalta. Eli kaiken kaikkiaan tilanne on menossa koko ajan parempaan suuntaan, Pihajoki arvioi.

Valtaosa viikonlopun aikana alkoholirikoksiin syyllistyneistä oli 15 - 17 -vuotiaita, mutta joukossa oli myös 44 alle 15-vuotiasta. Alle 15-vuotiaiden lukumäärä oli aikaisempia vuosia hieman alhaisempi, minkä suuntauksen poliisi toivoisi edelleen jatkuvan.

Kilpailut

Uusimmat