Kuva: Ari Kettukangas

Liminka on Suomen kekseliäin kunta

01.11.2022 11:56 - Paavo Törmi

Liminka on Suomen kekseliäin kunta jo toisena vuonna peräkkäin. Liminka saa Suomen kekseliäimmän kunnan tunnustuksen tänä vuonna 68 kehittämisteolla, mikä on pienen kunnan työntekijämäärään nähden huippusaavutus. Limingasta on tuotu kehittämistekoja Tekojen torille useilta eri palvelualoilta, etenkin varhaiskasvatuksesta, opetusalalta, hallinnosta ja elinvoimapalveluista sekä puhtaus- ja ruokapalveluista

Liminka valittiin Suomen kekseliäimmäksi kunnaksi jo toistamiseen. Viime vuonna Liminka ilmoitti Tekojen Torille yli 50 uutta kehittämisratkaisua kunnan eri toimialoilta.

Limingan menestysreseptin takaa löytyy arjen haasteista lähtevä ajattelu, matalan kynnyksen organisaatio ja kannustava ilmapiiri.

Kuntatyön kehittämistä lähestytään Limingassa leikkimielisesti mutta kunnianhimoisesti.

Hyvä kiertämään -kampanja toi syys-lokakuun aikana Tekojen torille lähes 200 uutta kehittämistekoa yli 30 kuntaorganisaatiosta eri puolilta Suomea. Kaiken kaikkiaan verkkoportaalissa on jo yli tuhat kehittämistekoa yli sadasta kuntaorganisaatiosta.

Kilpailut

Uusimmat