Kuva: Shutterstock

Oululaisnuoret: Rakkaus kotiseutuun tulevaisuuden pitovoimatekijä

15.09.2022 11:13 - Paavo Törmi

Työ, opiskelupaikka tai perhe saisivat olulaisnuoret jäämään tulevaisuudessa asumaan Ouluun.Työ ja opinnot saavat nuoret puolestaan suunnittelemaan poismuuttoa Oulusta. Osa oululaisnuorista tuntee myös vetoa paikkakunnalle, jossa olisi rauhallisempaa tai kauniimpi luonto. Lisäksi muuttosuunnitelmien syyksi mainittiin kaipuu suvaitsevaisempaan ilmapiiriin.

Nuorten ajatukset ovat E2 Tutkimuksen toteuttamasta Nuorten hyvä elämä -tutkimuksen loppuraportista. Nuorten aikuisten ilon- ja huolenaiheita tutkittiin kyselyllä ja ryhmähaastatteluilla. Raportti sisältää myös nuorten näkemyksiä Suomen tulevaisuudesta ja uutta tietoa koronapandemian ja Ukrainan sodan heijastuksista.

Raportti perustuu Helsingissä, Oulussa ja Vaasassa toteutettuihin 20–29-vuotiaiden ryhmähaastatteluihin.

Oululaisnuorten mukaan työ- ja opiskelupaikkojen vähyys ja palveluiden ongelmat rajoittavat hyvää elämää Oulussa. Monet tukipalveluiden piirissä olevat nuoret toivat haastatteluissa esiin, että paikallisten mielenterveyspalveluiden saatavuudessa ja toiminnassa on ongelmia.

Fyysisesti vammaiset ja toimintarajoitteiset nuoret aikuiset korostivat vammaispalveluiden puutteita.

Maanlaajuisesti yli puolet 20–29-vuotiaista (53 %) kantaa huolta jaksamisestaan ja henkisestä hyvinvoinnistaan. Nuorten tavoitteet elämälle ovat perinteisiä. Toiveiden kärjessä ovat parisuhde, mielekäs työ, toimeentulo, hyvinvointi ja läheiset ystävät. Alle 40 prosentille lasten saanti on tärkeimpien tavoitteiden joukossa.

Tutkimukseen haastatellut nuoret kokevat pärjäämisen pakkoa.

Valtaosa nuorista aikuisista (62 %) ajattelee, että Suomen tulevaisuutta pitäisi rakentaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden varaan.

Enemmistö (82 %) nuorista aikuisista arvioi, että korona on lisännyt heidän ikäryhmänsä pahoinvointia.

Noin puolet nuorista (47 %) olisi sodan syttyessä valmis puolustamaan Suomea asein. Miehistä näin ajattelee valtaosa (63 %) ja naisista vajaa kolmasosa (29 %).

Puolet nuorista aikuisista (49 %) kokee, että asevelvollisuuden pitäisi koskea kaikkia Suomen kansalaisia sukupuoleen katsomatta.

Kilpailut

Uusimmat