Kuva: Shutterstock

WWF kiittää Liminganlahden metsästystahoja vastuullisesta suhtautumisesta

24.09.2020 11:44 - Paavo Törmi

Liminganlahdella tavattiin viime viikolla 27 äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea. WWF pyysi paikallisia metsästysseuroja keskeyttämään hanhenmetsästyksen siksi aikaa, kun kiljuhanhet ovat paikalla. Alueelliset metsästystoimijat suhtautuivat asiaan rakentavasti, ja kiljuhanhet pääsivät turvallisesti jatkamaan muuttoaan etelään. 

Liminganlahdella, Oulun eteläpuolella, tavattiin viime viikolla syysmuutolla levähtäviä kiljuhanhia ensimmäistä kertaa noin viiteenkymmeneen vuoteen. WWF vetosi heti kun ensihavainto kiljuhanhista saatiin, että Liminganlahden alueella hanhia ja vesilintuja metsästävät pidättäytyisivät kaikkien hanhien metsästämisestä siksi aikaa, kun kiljuhanhet ovat paikalla. Kiljuhanhet lähtivät Suomesta viime viikonlopun aikana ja ovat nyt jo saapuneet talvehtimispaikalleen Pohjois-Kreikkaan Kerkini-järvelle. Kevätmuutolla kiljuhanhet lepäilevät Perämeren alueella edelleen säännöllisesti.

”Paikalliset Limingan ja Lumijoen metsästysseurat ansaitsevat kiitoksen vastuullisuudestaan. Ne suhtautuivat WWF:n julkaisemaan vetoomukseen rakentavasti, ja julkaisivat myös omilla nettisivuillaan varoituksen, jotta rauhoitettuja kiljuhanhia ei joutuisi vahingossakaan ammutuksi. Näin uhanalaisen lajin ollessa kyseessä yhdenkin yksilön menettäminen on suuri isku kannalle”, toteaa WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

Kilpailut

Uusimmat