Kuva: Fotolia

Kysyntä ammattiosaajista on pysynyt hyvänä Pohjois-Pohjanmaalla myös korona-aikana

18.09.2020 11:50 - Paavo Törmi

Työttömyys nousi huomattavasti ja äkillisesti keväällä – moni työnantaja turvautui määräaikaisiin lomautuksiin. Viime kuukausina työttömyyden suunta on ollut aleneva. Vaikka työvoimaa on vapaana enemmän kuin ennen koronaepidemian alkua, kokee moni työantaja edelleen vaikeuksia rekrytoinneissa. TE-palveluiden kautta on avoimena syyskuun puolessa välissä noin 3500 työpaikkaa Pohjois-Pohjanmaalla.

Pohjois-Pohjanmaan ammattibarometrissa arvioidaan, että kysyntä ammatillisille osaajille jatkuu vahvana myös seuraavan puolen vuoden aikana. Viime vuosien tapaan pulaa on perinteisten ammattialojen työntekijöistä, kuten muurareista, putkiasentajista ja kylmäkoneenasentajista. Ammateissa toimiva vanhempi sukupolvi on jäämässä eläkkeelle, eikä ammatteihin ei valmistu riittävästi opiskelijoita alueen oppilaitoksista.

Myös tutkintojen sisäisellä ammatillisella suuntautumisella on iso merkitys työllistymisen kannalta, mistä esimerkkinä ovat lähihoitajat. Lähihoitajista on pulaa kaikissa Pohjois-Pohjanmaan seutukunnissa. Lisäksi yritysmuotoiseen työntekoon on edelleen kysyntää, kuten vuokratuoliyrittäjistä parturi-kampaamoalalla.

Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinoilla ylitarjonta painottuu ammatteihin, joihin vaikuttaa erityisesti teknologioiden kehittyminen. Näitä ammatteja ovat esimerkiksi yleissihteerit ja kirjastotyöntekijät. Myös työelämän rakennemuutos ja kulutustottumusten muutokset ovat luoneet ylitarjontaa tietyissä ammattiryhmissä. Tästä esimerkkinä ovat myyjät, kun erityisesti koronan myötä verkkokauppa on lisännyt osuuttaan kivijalkaliikkeiden kustannuksella.

Huolestuneena tänä syksynä seurataan Lapin matkailualaa, jolla on heijastuksia myös Pohjois-Pohjanmaalle, erityisesti Koillismaalle. Matkailualan yritykset ovat koronakriisin takia kriittisessä tilanteessa.

Ammattibarometrissä TE-toimisto arvioi noin 200 ammatin työvoiman kysyntänäkymiä sekä työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainon kehitystä. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto laatii ammattibarometrin kaksi kertaa vuodessa,

Kilpailut

Uusimmat