Kuva: Fotolia

Aila siirtymässä Varsinais-suomeen ja Uudellemaalle

17.09.2020 11:42 - Paavo Törmi

Viimeyön Aila myrsky on aiheuttanut runsaasti vahingontorjuntatehtäviä pelastuslaitoksille. Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kerrotaan, että Aamuun mennessä tehtäviä on ollut 40 kappaletta. Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrottiin puolestaan , että myrskyyn liittyviä tehtäviä on aamuun mennessä ollut 164 kappaletta.

Lisäksi on ollut muutamia taajamatulvia. veneen omistajia muistutetaan myös , että tänään kannattaa käydä tarkastamassa veneen kunto. Meressä vesi on laskenut paljon ja myrsky on saattanut täyttää veneen. Myös pihapiirin vahinkoja kannattaa kartoittaa.

Aila-nimen saanut syysmyrsky etenee parhaillaan kohti Varsinais-Suomea ja Uuttamaata.

Ilmatieteen laitos on kehoittanut ihmisiä siirtymään sisätiloihin Varsinais-Suomessa ja läntisen Uudenmaan rannikkovyöhykkeellä. Lisäksi erittäin vaarallisen sään varoitus on voimassa Ahvenanmaalla, Pohjanmaalla ja Satakunnassa.

Myrsky on aiheuttanut laajoja sähkökatkoja etenkin länsirannikolla, Kainuussa ja maan keskiosissa. Sähköttä on tällä hetkellä noin 70 000 kotitaloutta yli 150 kunnassa.

Elisan, Telian ja DNA:n matkapuhelinverkoissa on parhaillaan häiriöitä myrskyävillä alueilla. Häiriöt johtuvat myrskyn aiheuttamista sähkökatkoksista. Matkapuhelinverkon kuuluvuus saattaa olla heikentynyt tai paikoin estynyt.

Kovimmat mitatut puuskat on mitattu viimeyönä Pietarsaaren Kallanin sääasemalla jossa tuuli puhalsi puuskissa 35,3 metriä sekunnissa.

Kilpailut

Uusimmat