Merkittävä avaus lohen luonnonkierron palauttamiseksi Iijokeen

26.09.2019 13:15 - Minna Kuosmanen

Ympäristöasiantuntija Jyrki Saloa PVO-Vesivoima Oy:stä haastattelee Jussi Häkkilä.

Lohen luonnonkierron palautumiseksi Iijokeen on tehty merkittävä avaus ensimmäisen kerran 50 vuoteen. Iijoen yläjuoksulla ja Livojoella lohien on todettu lisääntyneen ylisiirretyistä emolohista, mutta omin avuin mereltä nousseiden lohien onnistuneesta lisääntymisestä ei ole varmistettuja havaintoja joen patoamisen jälkeen ennen vuotta 2018.

Luonnossa syntyneitä ja talven yli selvinneitä lohenpoikasia on löydetty koekalastuksen yhteydessä Iijoen vanhassa luonnonuomassa. Poikasia löytyi kolmesta koepaikasta neljästä. Tämän syksyn koekalastus todisti, että uomassa syntyneet lohenpoikaset ovat selviytyneet talven yli. Koekalastuksessa löytyneet vanhemmat luonnonpoikaset (19 kpl) olivat kooltaan 140-175 mm. Poikaset valmistautuvat nyt pitkälle merivaellukselle.

Merkittävä askel kohti lohen luonnonkiertoa on Iijoen vanhan luonnonuoma -hankkeen ansiota. Hankkeessa on PVO-Vesivoima juoksuttanut Raasakan säännöstelypadon kautta vettä, mikä mahdollistaa kalojen nousun. Uiskarin kalatietä on kunnostettu, ja sinne on asennettu kalojen liikkeitä seuraavat laskurit. Kalatietä pitkin kalat pääsevät vanhaan uomaan, mutta eivät Raasakan voimalaitoksen yläpuolelle.

Viime syksynä vanhasta luonnonuomasta löytyi siellä luontaisesti syntyneitä lohenpoikasia ensimmäisen kerran. Näitä niin sanottuja nollikkaita eli tänä keväänä luonnossa kuoriutuneita lohenpoikasia löytyi syyskuun 19. päivä tehdyssä koekalastuksessa 31 kappaletta, mikä on lähes sama määrä kuin viime vuonna. Lohenpoikasten löytyminen toisena vuonna peräkkäin on todiste siitä, että lohet nousevat omin avuin mereltä Uiskarin kalatietä pitkin uomaan ja löytävät sieltä sopivia kutupaikkoja.

Ennakkotietojen mukaan tänä vuonna kaloja on noussut Uiskarin kalatietä pitkin edellisvuotta enemmän. Lohien lisäksi muutkin kalalajit, kuten nahkiainen, taimen ja siika, nousevat uomaan. Näiden lajien kohdalla luontaisen lisääntymisen todentaminen on vielä kesken. Esimerkiksi nahkiaisen kohdalla sen todentaminen vaatii pitkän toukkavaiheen vuoksi useamman vuoden. Siian osalta Luke aloittaa tutkimukset keväällä 2020. 

Lue myös: Tornionjoen sairaiden lohien tilannetta selvitetään yhteistyöllä

Kilpailut

Uusimmat