Hailuodon kiinteän yhteyden valmistelut etenevät

25.03.2019 12:25 - Paavo Törmi

Hailuodon kiinteän yhteyden valmistelut etenevät. Väyläviraston neuvonantajaksi Hailuodon kiinteän yhteyden Public Private Partnership (PPP) -mallilla toteutettavassa hankkeessa on valittu rahoitus- ja juridiikkapalveluun Capex Advisors Oy ja Hannes Snellman asianajotoimisto Oy sekä tekniseen neuvonantoon Sweco PM Oy. Valittujen neuvonantajien kanssa valmistellaan ja toteutetaan PPP-hankkeen palveluntuottajan kilpailutusprosessi ja siihen liittyvät neuvottelut tarjoajakonsortioiden kanssa.

Hailuodon kiinteän yhteyden hanke käsittää pengertien ja kahden sillan rakentamisen mantereelta Hailuodon saareen. Hankkeen valmistelun aikana kilpailutettava PPP-hankkeen palveluntuottaja vastaa kiinteän yhteyden suunnittelusta, rakentamisesta, rahoittamisesta ja kunnossapidosta palvelusopimuksen mukaisen kunnossapitojakson ajan. Hanke on herättänyt kiinnostusta myös kansainvälisesti.

Eduskunnan hankkeelle myöntämä tilausvaltuus on 116,9 miljoonaa euroa, mikä sisältää kaikki hankkeesta aiheutuvat kustannukset tilaajalle. Väylävirasto arvioi, että PPP-hankkeen kilpailutusvaihe kestää arviolta 10-12 kuukautta hankintailmoituksen julkaisemisesta sopimuksen allekirjoitukseen saakka. Hankkeen rakentamisvaihe kestää arviolta 3 vuotta. Hankkeen kilpailutusvaihe käynnistetään, kun hankkeeseen liittyvistä luvista ja päätöksistä on riittävä varmuus, aikaisintaan loppukesällä 2019.

Hailuotoon rakennetaan kiinteä maantieyhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Kiinteä yhteys tulee korvaamaan nykyisen lauttayhteyden. Kiinteän yhteyden pituus on noin 8,4 km, joka sisältää pengertieosuuden ja Huikun ja Riutun pitkät sillat. Kiinteä yhteys parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta. Yhteys mahdollistaa entistä sujuvammat yhteydet Hailuotoon suuntautuvalle henkilö- ja tavaraliikenteelle sekä paikalliselle elinkeinotoiminnalle ja laajentaa Hailuodon työssäkäyntialuetta.

Kilpailut

Uusimmat