Kuva: Fotolia

Kasvatushakkuiden korjuujälki parani edellisvuodesta

14.02.2019 11:24 - Paavo Törmi

Lämpimät ja sateettomat säät helpottivat puunkorjuuta vuonna 2018. Sääolosuhteiden myönteinen vaikutus näkyi myös Suomen metsäkeskuksen korjuujälkitarkastusten tuloksissa. Kasvatushakkuiden korjuujälki parani edellisvuoteen verrattuna. Eniten huomautuksia tarkastuksissa annettiin koko maan osalta puustovaurioista, liian leveistä ajourista sekä liiallisesta harvennusvoimakkuudesta

Pohjois-Suomessa tarkastettiin kasvatushakkuiden korjuujälkeä kaikkiaan 20 leimikossa vuonna 2018. Tarkastettu kokonaispinta-ala oli kaikkiaan 125 hehtaaria.

- Pohjois-Suomessa korjuujälki arvioitiin suositusten mukaiseksi noin 60 prosentilla tarkastettujen kohteiden pinta-alasta. Tulos parani edellisvuodesta. Edellisenä vuonna korjuujälki oli suositusten mukaista vain 20 prosentilla tarkastetusta pinta-alasta. Parasta korjuun laatu oli Pohjois-Suomen osalta Kainuun maakunnan alueella, toteaa rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Tommi Lohi metsäkeskuksesta.

Pohjois-Suomen tarkastuksissa huomautettavaa oli noin 35 prosentilla pinta-alasta ja virheellistä oli viisi prosenttia. Enimmät puutteet korjuun laadussa kirjattiin tarkastuksissa puustovaurioista, liian voimakkaista harvennuksista ja maastovaurioista. Virheelliseksi luokiteltua korjuuta ilmeni kahdella kohteella.

Suomen metsäkeskus tarkasti koko maassa talousmetsien kasvatushakkuiden korjuujälkeä kaikkiaan 118 leimikossa vuonna 2018. Tarkastettua pinta-alaa oli yhteensä 453 hehtaaria. Korjuujälki arvioitiin hyväksi noin 55 prosentilla kohteista. Tulos oli edellisvuotta selvästi parempi. Tuolloin korjuujälki oli suositusten mukaista vain 37 prosentilla tarkastetuista kohteista.

Kilpailut

Uusimmat