Oulun seudun supin ja minkin tehopyynnissä hyviä tuloksia

28.01.2019 13:50 - Jussi Häkkilä

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista metsätalousinsinööri Juho Kuukasjärveä haastattelee Jussi Häkkilä.

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden ja Oulun seudun pienpetopyytäjät ry:n pari vuotta sitten käynnistämässä vieraslajien supin ja minkin tehopyynnissä on etenkin merenrannan tuntumassa taajama-alueella saatu hyviä tuloksia. Oritkari-Rajahauta -alueen rannan läheisyydestä on pyydetty 15 supia ja 46 minkkiä. Näistä muutama minkki saatiin saaliiksi Oulun edustan saarista. Vihreäsaaren arvokkaalta pesimäalueelta on puolestaan poistettu viisi supikoiraa ja 19 minkkiä.  Näiden lisäksi saatiin yhdeksän kettua.

Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut on tukenut pienpetopyytäjiä lainaamalla heille pyyntivälineitä, kuten loukkuhälyttimiä. Lisäksi on järjestetty yhdessä poliisin eräyhdyshenkilön kanssa asuinalueiden läheisyydessä tapahtuvaa metsästyksen turvallisuuskoulutusta.

Toiveena on, että Oulun alueen metsästysseurat, joille on vuokrattu kaupungin omistuksessa olevat maat metsästykseen, jatkaisivat ja mahdollisesti jopa tehostaisivat pienpetopyyntiä alueillaan. Melkein kaikki alueen seuroista tukevatkin esimerkiksi pyyntipalkkion muodossa jäseniensä pienpetopyyntiä.

Lue myös: Suomen riistakeskus haluaa rajoittaa supikoiran leviämisen Lapissa

Kilpailut

Uusimmat