Kuva: Lapin ELY-keskus

Lapissa suojeltiin ja ennallistettiin maa- ja metsäalueita NATNET Life+ -hankkeella

08.12.2017 08:43 - Jussi Häkkilä

Vuoden 2012 alussa Lapissa alkanut NATNET Life+ -hanke päättyy tämän vuoden lopussa.

Vuoden 2012 alussa Lapissa alkanut NATNET Life+ -hanke päättyy tämän vuoden lopussa. Lapin ELY -keskuksen koordinoiman hankkeen tavoitteena oli ekologisten yhteyksien lisääminen Lounais-Lapin alueella, erityisesti Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luonnonsuojelualueiden välillä.
Hankkeen aikana perustettiin yhteensä 121 kappaletta pysyviä, yksityisessä omistuksessa olevia luonnonsuojelualueita. Suojeltujen alueiden yhteispinta-ala on noin 2 860 hehtaaria. Eniten uusia suojelualueita perustettiin Simossa, 40 yhteensä 1751:n hehtaarin alueelle.
Hankkeessa toteutettiin myös yli 1 100 hehtaaria ennallistamis- ja luonnonhoitotöitä, joilla parannettiin pääasiassa metsätalouskäytössä olevien alueiden monimuotoisuutta. 

Lisäksi hankealueelle laadittiin monimuotoisuusarvoja painottavia luonnonhoitosuunnitelmia yksityisille metsänomistajille yli 5 000:n hehtaarin alueelle.

Hanke järjestää vielä kaksi yleisötilaisuutta, joissa esitellään hankkeen toimenpiteitä ja niissä saavutettuja tuloksia. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Tilaisuudet järjestetään ensi tiistaina Simossa Simonpirtillä alkaen kello 17 ja ensi keskiviikkona Tervolassa Tervolatalolla alkaen kello 17.

Lue myös: Metsähallitus suojelee Kemijärven Matovaaran Suomi 100-luontolahjakohteeksi

Kilpailut

Uusimmat