Kuva: Fotolia

Keski-Pohjanmaan maakunnallinen yrittäjäpalkinto Best Glass Oy:lle Nivalasta

05.12.2019 19:00 - Jussi Häkkilä

Keski-Pohjanmaan maakunnalliseksi vuoden yrittäjäksi on valittu Best Glass Oy Nivalasta.

Keski-Pohjanmaan maakunnalliseksi vuoden yrittäjäksi on valittu Best Glass Oy Nivalasta.
Palkitsemisperustelujen mukaan Best Glass on menestynyt erikoistumalla eristys- ja turvalasivalmistajana. Yrittäjien rohkeus ja ennakkoluulottomuus on antanut yritykselle mahdollisuuden kasvaa voimakkaasti sekä kansainvälistyä ja on ollut esimerkkinä muille yrityksille. Menestyksen takana on myös sitoutunut henkilökunta. Yrityksen tulevaisuuden näkymät ovat hyvät ja vuosittaiset tavoitteet on joka vuosi saavutettu. Best Glass Oy:n perusti Teemu Ohtamaa vuonna 2011. Muita omistajia ovat Petri Halonen ja Mika Hirvi. Yritys työllistää tällä hetkellä sata henkilöä, ja sen liikevaihto on noin 26 miljoonaa euroa. Kuluvana vuonna Best Glass investoi uuteen tehtaaseen, jossa valmistetaan palolasituotteita. Lisäksi yhtiö on ostanut Ruotsista lasitehtaan mahdollistaen laajentumisen myös muissa Pohjoismaissa.

Vuoden yksinyrittäjäpalkinto luovutettiin Kultasepänverstas Laura Nissille Kokkolasta.
Palkitsemisperustelujen mukaan kultaseppä Laura Nissi on menestynyt taitavalla käsityöllään ja on toiminut yksinyrittäjänä koko yrittäjänä olon ajan. Hän valmistaa uniikkeja tilaustöitä, mutta myös perinteiset korujen korjaukset, huollot, muutostyöt sekä kaiverrukset kuuluvat toimenkuvaan. Hän on myös suunnitellut oman korumalliston. Kokkolalainen Laura Nissi perusti yrityksen vuonna 2010. Yrityksellä on työhuone sekä pajamyymälä Kokkolan keskustassa. Yrityksen talous on kasvanut tasaisesti ja yritys on vakavarainen.

Palkintoraati halusi nostaa maakunnan menestyvistä yrityksistä esille menestyjiä, jotka erikoistumisellaan ja vakaalla kasvullaan erottuvat esimerkillisinä esikuvina alueen elinkeinoelämälle. Palkinnot luovutettiin tänään Kokkolassa.

Tilaisuudessa luovutettiin myös Suomen Yrittäjien järjestöansiomerkkejä pitkäaikaisille luottamushenkilöille. Lisäksi Halpa-Hallin perustajalle kokkolalaiselle Esko Yliselle luovutettiin timanttinen yrittäjäristi.

Lue myös: Rukakeskus Oy ja Tapojärvi Oy palkittiin valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla

Kilpailut

Uusimmat