Uusimmat
Suosituimmat

Teemu Roivainen mukaan Euroviisuihin - taustalaulajaksi Monsters-kappaleeseen!

15.04.2018 11:05 - Joonas Hepola - Luettu 2 179 kertaa

Lauantaina Teemu Roivainen esiintyi Tyrnävän seurojentalolla, mutta toukokuussa hänellä on edessä toisenlainen tehtävä. Roivainen on nimittäin hieman yllättäen mukana Suomen Euroviisu -esityksessä, jonka päätähtenä loistaa Saara Aalto.

Lauantaina Pooki Viihteellä -ohjelmassa kuultiin keikkatärppipuhelu Tyrnävän seurojentalolta, jossa esiintyi Teemu Roivainen yhdessä Energia -yhtyeensä kanssa. 

Toukokuussa Roivainen puolestaan hyppää lavalle Lissabonissa, Portugalissa. Hän on nimittäin kiinnitetty taustalaulajaksi osaksi Saara Aallon Euroviisuesitystä. 

-  Siinä tuli hieman muutoksia esitykseen, että otettiinkin miestaustalaulaja. Saara (Aalto) kysyi meikäläistä mukaan. Mukava päästä jeesaamaan, paljasti Roivainen Pooki Viihteellä -lähetyksessä kuuntelijoille.

Ei varmaan tarvinnut pitkään harkita vastausta? 

- (paljon naurua) Kyllä siinä keikkakalenteria tarvi hieman kurkata, myönsi tangokunkku leveä hymy kasvoillaan. Yksi konsertti ja muutamia keikkoja piti siirtää, mutta yllättävän helposti lopulta onnistui. Siihen oli jo valmiiksi sovittuna lomaa, Roivainen lisäsi.

Suomen Euroviisu on Saara Aallon esittämä Monsters

Kilpailun semifinaalit järjestetään 8. ja 10. toukokuuta ja finaali 12. toukokuuta

Uusimmat
Suosituimmat