Kuva: Oulun yliopisto

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan diplomi-insinöörin tutkinto-ohjelman perustaminen Oulun yliopistoon Pohjois-Suomen vuoden rakennusteko

20.10.2018 11:15 - Ari Kettukangas

Erityistä huomiota raati kiinnitti koulutuksen perustamisen pitkään kehitystyöhön yhteistyössä yliopiston ja elinkeinoelämän kanssa.

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan diplomi-insinöörin tutkinto-ohjelman perustaminen Oulun yliopistoon valittiin Pohjois-Suomen vuoden 2018 parhaaksi rakennusteoksi. Rakentamistekniikan osasto lopetettiin Oulun yliopistosta 2001, jolloin opetus ja tutkimus hajautettiin muihin yksiköihin ja rakennusalan DI-koulutuksen paikallinen pohjoinen identiteetti heikkeni selvästi. Etelä-Suomeen opiskelemaan lähteneistä vain harva on löytänyt tiensä takaisin Pohjois-Suomeen. Nykyiset valtakunnalliset diplomi-insinöörien koulutusmäärät eivät riitä kattamaan eläköitymisestä johtuvaa poistumaa mm. sen takia, että suurten investointien painopiste on siirtynyt pohjoiseen. Erityistä huomiota raati kiinnitti koulutuksen perustamisen pitkään kehitystyöhön yhteistyössä yliopiston ja elinkeinoelämän kanssa. Lisäksi koulutuksella on pitkäkestoinen vaikutus rakennusalalle ja koulutuksen ansiosta pohjoisen alueen vetovoimaisuus lisääntyy.
Pohjois-Suomen Rakennusteko valittiin tänä vuonna 18. kerran. Pohjois-Suomen Rakennustekoraati myönsi lisäksi kunniamaininnan Oulun kaupungille Hupisaarten kaupunkipurojen kunnostamisesta. Kunnostuksen tavoitteena oli palauttaa puroihin luontaisesti lisääntyvät vaelluskannat. Vuosien 2017 ja 2018 aikana Oulun kaupunki on kunnostanut puroja yhteistyössä ELY-keskuksen, Luonnonvarakeskuksen sekä Oulun energian kanssa.

Lue myös: Talvi 2018 -tapahtumassa laitetaan talvikausi käyntiin

Kilpailut

Uusimmat