Oulun Duodecim-seuran nuoren tutkijan palkinto Marika Sipola-Leppäselle ja vuoden kandikollega -palkinto Okke Nikkiselle

22.02.2018 08:47 - Jussi Häkkilä

Oulun Duodecim-seura on jakanut Pohjolan Lääkäripäivien yhteydessä nuoren tutkijan tunnustuspalkinnon tutkija Marika Sipola-Leppäselle ja vuoden kandikollega -palkinnon Okke Nikkiselle.

Oulun Duodecim-seura on jakanut Pohjolan Lääkäripäivien yhteydessä nuoren tutkijan tunnustuspalkinnon tutkija Marika Sipola-Leppäselle ja vuoden kandikollega -palkinnon Okke Nikkiselle.
Marika Sipola-Leppänen opiskeli lääkäriksi Oulun yliopistossa vuonna 2008 ja väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 2015. Hänen väitöstutkimuksensa aiheena oli keskosena syntyneillä esiintyvät sydän- ja verisuonitautien riskitekijät. Sipola-Leppänen jatkaa edelleen tutkimusta väitöskirja-aineistonsa parissa ja on mukana myös professori Riitta Veijolan ykköstyypin diabeteksen etiologiaa ja ennaltaehkäisyä käsittelevissä tutkimusprojekteissa. Oulun yliopiston lisäksi hän on toiminut tutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella vuodesta 2009 lähtien.
Okke Nikkinen puolestaan kertoo, ettei hän voisi kuvitella itselleen mitään muuta ammattia kuin lääkärin. Nikkinen kehuu Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden keskuudessa vallitsevaa erittäin hyvää ja opiskelua tukevaa yhteishenkeä. Yhtä lailla tärkeää ja kannustavaa sekä kollegiaalisuutta tukevaa on hänen mukaansa se, miten valmiit lääkärit arvostavat ja suhtautuvat opiskelijoihin.
Oulun Duodecim-seura luovutti myös 5000:n euron tutkimusapurahat dosentti Aura Falckille ja dosentti Vesa Koivukankaalle sekä 2000 euron matka-apurahat tieteellisiin kongresseihin osallistumista varten Johanna Annunen-Rasilalle, Sanna Juujärvelle, Anna-Maija Lahdelle, Venla Lohelle ja Ilona Mikkolalle.

Lue myös: Duodecimin Laimi Leidenius -palkinto Lääkärin sosiaalinen vastuu -järjestölle

Kilpailut

Uusimmat