Kuva: Fotolia

Rattijuoppojen määrä rehotti viikkonloppuna Merilapissa

26.03.2017 10:52 - Ari Kettukangas

Rattijuopumuksia tapahtui Kemissä, Torniossa ja Ylitorniolla.


44-vuotiaan miehen epäillään ajaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena pariinkin otteeseen viikonlopun aikana Tapaninkadulla Kemissä. Miestä epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, joka on ollut jo 12. kerta vuoden sisällä. 61-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen perjantaina törkeään rattijuopumukseen Ylitorniolla. Miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 43-vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena perjantaina Torniossa Länsipohjankadulla. Mopoauto törmäsi kahteen otteeseen samaan henkilöautoon Torniossa Kivirannan liepeillä. Mopoauton kuljettaja oli 17-vuotias poika ja matkustaja 16-vuotias tyttö. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. 43-vuotias mies kuljetti humalassa henkilöautoa Kemissä Eteläntiellä. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. 33-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Torniossa Röyttäntiellä. 19-vuotiaan naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Torniossa Hallituskadulla.

Kilpailut

Uusimmat