Ylivieskan uusi kirkko nousee kirkkopuistoon

27.09.2016 07:50 - Paavo Törmi

Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuusto päätti eilen yksimielisesti käynnistää toimenpiteet uuden kirkon rakentamiseksi. Uusi kirkko rakennetaan kirkkopuistoon. Alustavien tilaohjelmien mukaan uuden kirkon kustannusarvio on noin 10 miljoonaa euroa kirkkopuiston ollessa noin puoli miljoonaa euroa vanhan kirkon paikkaa halvempi


Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuusto päätti eilen yksimielisesti käynnistää toimenpiteet uuden kirkon rakentamiseksi. Uusi kirkko rakennetaan kirkkopuistoon. Muina kirkon paikkavaihtoehtoina olivat kirkkopuiston lisäksi vanhan kirkon paikka ja toimitalo Pietarin alue. Alustavien tilaohjelmien mukaan uuden kirkon kustannusarvio on noin 10 miljoonaa euroa kirkkopuiston ollessa noin puoli miljoonaa euroa vanhan kirkon paikkaa halvempi. Noin 1300 neliön tilaohjelma sisältää 500 hengen kirkkosalin ja 200 hengen seurakuntasalin, joka voidaan yhdistää tarvittaessa kirkkotilaksi. Kirkkopuiston vahvuutena on keskeinen sijainti; kirkko olisi keskellä kylää. Vanhan kirkon paikka on mahdollisuus jättää näin muistomerkiksi ja ulkokirkoksi. Tapuli on myös mahdollista rakentaa vanhalle paikalle. Kirkkopuisto on myös tilavin vaihtoehdoista, johon on mahdollisuus rakentaa tehokkaasti ja energiaystävällisesti. Kirkkopuisto on kaupungin omistama alue, jonka kaavoituskysymyksistä on jo neuvoteltu kaupungin kanssa myönteisessä hengessä. Kirkkovaltuusto valtuutti kirkkoneuvoston tarvittaviin jatkotoimenpiteisiin rakennushankkeeseen liittyvässä asiassa. Kirkollisveroprosentiksi vuodelle 2017 valtuusto vahvisti edelleen 1,75

Kilpailut

Uusimmat