Yle: Laajasta murtosarjasta ehdollista vankeutta kolmelle

06.02.2015 17:43 - Tommi Hedberg

Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on perjantaina tuominnut kolme 31-37 -vuotiasta miestä varkaussarjasta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Ehdollisen rangaistuksen pituus on vuosi ja kolme kuukautta. Rikokset ovat tapahtuneet viime syksynä pääosin Siikalatvalla ja Haapajärvellä. Rikoksia oli tehty myös Kajaanissa ja Juankoskella. Kaikkiaan miehet tuomittiin 20 varkaudesta. Teot olivat erilaisiin liiketiloihin lähinnä yöaikaan tehtyjä murtautumisia. Asuntomurtoja rikossarjassa ei ollut. Varkauksista yksi oli törkeä. Miehet tuomittiin maksamaan erilaisia korvauksia noin 71 000 euroa, josta suurin osa oli murtovahinkoja. Lisäksi annettiin takavarikkomääräyksiä. Asiasta uutisoi Yle.

Kilpailut

Uusimmat