TE-palvelujen ja työnantajien yhteistyötä tiivistetään

29.04.2016 08:48 - Jussi Häkkilä

Työ- ja elinkeinotoimistot järjestivät tämän kuun kahden ensimmäisen viikon aikana yrityksille ja työnantajille suunnattuja tilaisuuksia. Tavoitteena oli löytää uusia työpaikkoja ja tehdä TE-palveluja yrityksille ja työnantajille tutuiksi.

Työ- ja elinkeinotoimistot järjestivät tämän kuun kahden ensimmäisen viikon aikana yrityksille ja työnantajille suunnattuja tilaisuuksia. Tavoitteena oli löytää uusia työpaikkoja ja tehdä TE-palveluja yrityksille ja työnantajille tutuiksi. Kampanja järjestettiin yhtä aikaa kaikkialla Euroopassa.
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella yrityksiä osallistui tapahtumaan Oulussa, Raahessa, Ylivieskassa ja Kuusamossa. Tilaisuuksiin osallistui parisenkymmentä yrittäjää ja työnantajaa.
Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistot järjestivät yrittäjille ja työnantajille mahdollisuuden keskustella ajanvarauksella yli kymmenellä paikkakunnalla yrityksen henkilöstöön, osaamiseen ja kehittämiseen liittyvistä asioista. Tapahtumissa tavattiin toistakymmentä yrittäjää ja työnantajaa. Palvelu jatkuu koko vuoden Pohjois-Pohjanmaan alueella.
Kuluvan kuun alkupuolella myös Sillanrakentaja -hanke jatkoi yrityskäyntejä Pohjois-Pohjanmaalla. Yritystapaamisissa esiteltiin TE-palveluja ja kartoitettiin yritysten toimintaedellytyksiä sekä työntekijätarpeita. Kahden viikon aikana kertyi lähes 200 yrityskäyntiä. Sillanrakentajan myötä kahden viikon aikana löytyi noin 70 piilotyöpaikkaa eli ilmoitusta erilaisista työntekijätarpeista ja ammattinimikkeistä. Sillanrakentaja -pilottihankkeen tavoitteena on 2500:n yrityskäynnin toteuttaminen Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Kilpailut

Uusimmat