Suomalaiskuvaajille jälleen huippumenestystä kansainvälisessä kilpailussa

02.03.2015 06:19 - Tommi Hedberg

Euroopan ammattivalokuvaajien kilpailun, FEP European Professional Photographers of the Year –kisan palkinnot jaettiin sunnuntai-iltana Italian Triestessä FEP:n kongressin yhteydessä. Kilpailun palkintosijoilla oli yhteensä kolme suomalaiskuvaajaa: Markus Aspegren, Onni Wiljami Kinnunen ja Vesa Tyni. Heidän lisäkseen kilpailun eri sarjojen finalistien joukossa olivat myös Antti Karppinen ja Petra Tiihonen.
Onni Wiljami Kinnunen pokkasi muotokuvasarjan voiton ja mainoskuvasarjan kolmossijan. Lisäksi hän oli myös 10 finalistin joukossa kuvituskuvien sarjassa.
Onni Wiljami Kinnunen on oululainen useasti sekä kotimaisissa että kansainvälisissä kisoissa palkittu mainoskuvaaja. Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana hän on tehnyt kansainvälisen läpilyönnin keräämällä useita palkintosijoja ammattivalokuvaajien kilpailuissa (mm. World Photographic Cup, International Loupe Awards ja One Eyeland Awards).

Kilpailut

Uusimmat