Sievin Jalkineelle jättitilaus Ruotsin puolustusvoimilta

21.06.2016 10:54 - Mika Kuki

Tilauksen kokonaisarvo on n. 17 milj. euroa ja työllistävä vaikutus on n. 100 henkilötyövuotta. Sievin Jalkine jatkaa rekrytointeja Sieviin ja Oulaisiin.

Sievin Jalkine Oy on voittanut Ruotsin puolustusvoimien tarjouskilpailun taistelijan jalkineista. Sopimus optioineen on 212240 paria ja sen kokonaisarvo on noin 17 miljoonaa euroa. Kaupan työllistävä vaikutus on noin 100 henkilötyövuotta.

Vuosi 2016 on muutoinkin alkanut Sievin Jalkine Oy:n kannalta suotuisissa merkeissä. Sievin Jalkine Oy:n myynti on kasvanut alkuvuoden aikana, tammi-toukokuussa, noin 20 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Myynnin kasvu jakautuu tasaisesti sekä kotimaan että viennin osalle. Toimitusjohtaja Juha Jokisen mukaan yhtiö on rekrytoinut useita uusia työntekijöitä vuoden alkupuoliskolla ja rekrytointi jatkuu edelleen sekä Sievin että Oulaisten toimipisteisiin.

Sievin Jalkine Oy on Pohjois‐Euroopan suurin jalkinevalmistaja. Sievi‐konserni työllistää
n. 460 henkilöä. Viennin osuus tuotannosta on noin 50 prosenttia. Sievi‐konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 85 miljoonaa euroa.

Kilpailut

Uusimmat