Saija Tuupaselta uusi levy ja konserttikiertue – kuuntele uusi sinkku!

25.09.2014 15:23 - Mika Kuki

Saija Tuupaselta uusi levy ja konserttikiertue – kuuntele uusi sinkku!Tuupasen uusi albumi julkaistaan 10. lokakuuta. Levyn myötä Tuupanen lähtee konserttikiertueelle ja saapuu mm. Ouluun, Raaheen sekä Ylivieskaan. Saija Tuupanen on vuosien saatossa noussut keikkapaikkojen kiintotähdeksi ja keikkakuningattareksi. Tänä vuonna kalenteriin kertyy huikeat 190 keikkaa.

Saija Tuupanen on viihtynyt vuoden mittaan studiossa ja nyt muutaman vuoden levytystauon jälkeen julkaistaan uusi albumi "On onni siinä". Levy on kaupoissa 10. lokakuuta. Siitä ennakkona julkaistaan kappale "Kanssain jos aiot vähän matkaa". Säveltäjänä on Antti Hyvärinen ja sanoittajana Pertti Reponen. Kappaleeseen Saijalle uuden sovituksen on tehnyt Antti Lipponen. Kappaleen on aikoinaan levyttänyt myös Paula Koivuniemi.

- Kiirettä on pitänyt keikkarintamalla ja studiossa. Kohta julkaistaan kauan odotettu, kolmas pitkäsoittoni "On onni siinä". Olen ikionnellinen, että se on nyt vihdoin minun näköiseni levy, kertoo Saija.

- Levyltä löytyy myös "Myrskyn jälkeen kirkastuu" -duetto Tommi Soidinmäen kanssa, sekä nyt julkaistava sinkkulohkaisu Kanssain jos aiot vähän matkaa. Ja Onnemme kyyneleet -konserttikiertuekin starttaa juuri kohta, Tuupanen iloitsee.

Saija Tuupanen ja Tommi Soidinmäki kiertävät yhteisellä kymmenen paikkakuntaa kattavalla konserttikiertueella. Molempien urat starttasivat Tangomarkkinoilla kymmenisen vuotta sitten: Saijan 2003 ja Tommin vuonna 2004, jolloin he voittivat Tangomarkkinat-laulukilpailun. Kiertueen nimeksi on valittu Tangomarkkinoiden juhlatango Onnemme kyyneleet.

Konsertissa Tommi ja Saija haastavat itsensä yleisön edessä. Kyseessä ei siis ole pelkkä tangokonsertti, vaan mukana on monipuolisia kappalevalintoja iskelmän ja pop-musiikin saralta. Kiertueella artistit hyödyntävät teatteriesityksistä saamiaan voimavaroja, jopa show-elementtejä.

Kiertuepäivät ja -paikat syksyllä 2014:
su 05.10. Joensuu, Carelia-sali
su 12.10. Vantaa, Martinus - vierailijana Eija Kantola
pe 24.10. Saarijärvi, Monitoimihalli
su 02.11. Oulu, Madetoja
ti 04.11. Raahe, Raahesali
ke 05.11. Ylivieska, Akustiikka
to 13.11. Varkaus, Warkaussali
to 20.11. Kiuruvesi, Kiurusali
su 30.11. Seinäjoki, Seinäjoki-sali
pe 05.12. Turku, Sigyn-sali (itsenäisyyspäivän aatto)

Kilpailut

Uusimmat