Tutkimus: Liikalihavuus tekee tyhmemmäksi

21.08.2012 20:02 - Antti Granlund

BBC kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan liikalihavuudella ja älyn säkenöinnin hiipumisella on yhteys.

BBC:n mukaan brittiläiset tutkijat eivät tiedä syytä tutkimuksensa tuloksille, mutta he ovat joka tapauksessa havainneet ylipainon laskevan aivojen suorituskykyä. Kyse on heidän mukaansa luultavasti aineenvaihdunnassa tapahtuvista muutoksista.

Tutkimukseen osallistui yli kuusituhatta 35-55-vuotiasta ihmistä, joiden älyä testattiin kolme kertaa kymmenen vuoden aikana. Tutkimusjakson aikana lihoneet henkilöt suorituivat sitä huonommin kognitiivisista tehtävistä, mitä enemmän he painoivat.

Brittitukijat huomauttavat, että testissä kaikki henkilöt kuuluivat samaan ihmisryhmään - he olivat kaikki toimistotyöläisiä - eikä tutkimuksen tuloksia voi suoraan käyttää kaikkien ihmisien analysoinnissa.

Joka tapauksessa näyttää selvältä, että matala verenpaine, alhainen kolesteroli, tupakoimattomuus, hyvä ruokavalio ja terveelliset elämäntavat auttavat pitämään esimerkiksi dementian loitommalla.

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat