Raahen kulttuuripalveluilla vilkas viime vuosi

20.01.2016 11:37 - Jussi Häkkilä

Raahen Kauppaporvarin kulttuuri- ja kongressitiloissa vieraili kaikkiaan hieman yli 42 000 kävijää. Lisäksi Raahesalin lipunmyynnistä myytiin lippuja kaikkiaan lähes 13 000.

Raahen Kauppaporvarin kulttuuri- ja kongressitiloissa vieraili viime vuonna kaikkiaan hieman yli 42 000 kävijää, mikä on viitisensataa enemmän kuin edellisvuonna. Lisäksi Raahesalin lipunmyynnistä myytiin lippuja lähes 13 000 kappaletta, noin 700 enemmän kuin vuotta aiemmin. Vilkkain kuukausi oli toukokuu hieman yli 6 000:lla kävijällä. Kasvua kävijämäärissä saatiin siitäkin huolimatta, että osa kokoustiloista poistui vuokrakäytöstä Raahe-opiston muuttaessa tiloihin. Kauppaporvarissa järjestettiin viime vuoden aikana kaikkiaan 344 tilaisuutta ja 34 näyttelyä. Myös kulttuurin sisältötoiminnan puolella saatiin väki hyvin liikkeelle. Erilaisten tapahtumien ja tapahtumakokonaisuuksien kävijämäärä kipusi noin 21 000:een.

Kilpailut

Uusimmat