Tällaisia Facebook-päivityksiä ihmiset inhoavat

05.09.2012 07:46 - Antti Granlund

Tuore australialaistutkimus on selvittänyt, minkälaiset Facebook-päivitykset käyvät eniten ihmisten hermoille.

Selvityksen mukaan ihmisiä ärsytti erityisesti julkaistut kuvat ruoka-annoksista. Toinen ärsytystä herättävä tapa oli julkaista kuvia lapsistaan ja otoksia erilaisista hellyydenosoituksista.

59 prosenttia vastaajista väitti poistavansa ystävistään sellaiset ihmiset, jotka julkaisivat runsaasti kuvia lapsistaan.

42 prosenttia taas nimesi ärsyyntyvänsä henkilöistä, jotka pitivät Facebookia päiväkirjanaan, kirjoitellen kaiken arjestaan.

38 prosenttia vastaajista kertoi olevansa tympääntyneitä lukemaan ystäviensä merkitsemisistä itsensä eri kohteisiin.

26 prosenttia taas kertoi mittansa olevan täynnä ystäviensä kutsuja ottaa osaa erilaisiin kyselyihin ja testeihin.

Ruotsalaistutkimuksen tulokset samankaltaisia

Myös Ruotsissa julkaistiin alkuvuodesta tutkimus, jossa selvitettiin ärsytyksen syitä sosiaalisessa mediassa.

Tämän tutkimuksen mukaan käyttäjiä harmittavat statuksissaan itseään kerskuvat tai valittavat kaverit, samaten lapsistaan ja lemmikeistään paljon kuvia julkaisevat henkilöt. Tutkimuksessa mainitaan myös sellaiset henkilöt, jotka joko tekevät paljon kirjoitusvirheitä tai huomattelevat kavereidensa kirjoitusvirheistä.

Tutkimuksen mukaan ruotsalaiset suhtautuvat kuitenkin kaikkiaan positiivisesti sosiaaliseen mediaan.

Lähde: Radio Online, Aftonbladet, The Voice.

Kilpailut

Uusimmat