Jani Jalkanen & Hänen Orkesterinsa konserttikiertueelle - katso paikkakunnat!

06.09.2012 11:26 - Antti Granlund

Jani Jalkanen & Hänen Orkesterinsa lähtee konserttisalikiertueelle lokakuussa. 

Kaikkiaan kahdeksalle paikkakunnalle ympäri Suomen ulottuva Isältä Pojalle -kiertue käynnistyy Hyvinkäältä 18. lokakuuta ja päättyy Lohjalle 24. marraskuuta. Muut kiertuepaikkakunnat ovat Joensuu, Raahe, Pieksämäki, Huittinen, Kuusankoski ja Iisalmi.

Kiertue kunnioittaa Jani Jalkasen edesmenneen isän Kari Tapion muistoa ja on samalla Jani Jalkasen & Hänen Orkesterinsa pian ilmestyvän uuden Isältä Pojalle -albumin julkistus.

- Nyt on vuorossa uusi albumi, jonka musiikki jatkaa samaa perinnettä kuin ensialbumi. Luvassa on kotimaista iskelmää country-poljennolla. Kiertueella esitämme lauluja niin uudelta kuin vanhalta albumilta. Lisäksi luvassa on muutamia isäni tunnetuksi tekemiä ja minulle hyvin rakkaita lauluja, Jani Jalkanen kertoo.

Bassoa soittavan Jani Jalkasen yhtyeessä musisoivat hänen itsensä lisäksi Ilkka Kaikkonen (kitarat, laulu), Leevi Leppänen (rummut, lyömäsoittimet), Erkki Salmi (kitarat) ja Seppo Rehnström (kosketinsoittimet).

Isältä Pojalle -kiertueen paikkakunnat

to 18.10 Hyvinkää, Hyvinkääsali
pe 26.10 Joensuu, Carelia-sali
la 27.10 Raahe, Raahesali
la 10.11 Pieksämäki, Poleeni
su 11.11 Huittinen, Risto Ryti -sali, (isänpäiväkonsertti)
pe 16.11 Kuusankoski, Kuusankoskitalo
ke 21.11 Iisalmi, Kulttuurikeskus
la 24.11 Lohja, Laurentius-sali

Kilpailut

Uusimmat