Pohjois-Pohjanmaalla pohjavesi-, maa- ja kallioperätutkimuksia sekä harju- ja kalliokohteiden luontoinventointeja

29.04.2015 08:58 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaalla on tehty viime vuosina pohjavesi-, maa- ja kallioperätutkimuksia sekä harju- ja kalliokohteiden luontoinventointeja kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tutkimukset kohdistuivat Oulun seudun ja lähialueen kuntiin. Toisessa vaiheessa oli mukana mm. Pyhäjokilaakson kuntia. Näillä alueilla tutkimukset on saatu jo päätökseen. Kolmannessa, parhaillaan käynnistymässä olevassa ja samalla viimeisessä vaiheessa jalkaudutaan Kalajokilaakson ja Koillismaan kuntien maastoon. Toimenpiteet toteutetaan osana Pohjavesien suojelu- ja kiviaineksen oton yhteensovittamishanketta. Maastotutkimuksilla arvioidaan Pohjois-Pohjanmaan hiekka- ja soravarannot. Samalla tarkistetaan maakunnan pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset sekä luokitellaan maa-ainesalueet maa-ainesten ottoon soveltuviksi, osittain soveltuviksi tai soveltumattomaksi. Tavoitteena on turvata Pohjois-Pohjanmaan vesilaitoksille ja edelleen yhdyskunnille hyvää ja laadukasta pohjavettä sekä yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin laadukasta kiviainesta. Toimenpiteillä pyritään löytämään kiviaineksen ottoon soveltuvat alueet pitkällä aikavälillä. Kaikki tutkimukset on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä.

Kilpailut

Uusimmat