Kansanedustaja mukana rasismielokuvassa

17.10.2012 15:10 - Sanna Wänskä

Kansanedustaja Jani Toivola näyttelee Leijonasydän-elokuvassa. "Voiko parempaa toivoa", kommentoi Toivola.

Ensi syksynä ensi-iltaan tuleva Dome Karukosken Leijonasydän -elokuvan näyttelijäkaarti täydentyy kansanedustajalla. Jani Toivola on tekee elokuvassa sivuroolin.

Elokuva kertoo uusnatsiporukan johtohahmosta Teposta (Peter Franzen), joka rakastuu Laura Birnin esittämään Sariin. Sarilla on tummaihoinen poika nimeltä Ramu. Komediassa Teppo päätyy tasapainoilemaan rakkauden ja ystäväporukasta kumpuavan paineen ristiaallokossa.

Jani Toivola nähdään elokuvassa Ramun isänä Salifina. Toivola kertoo lähteneensä mukaan elokuvaan sen teemojen vuoksi.

- Suvaitsevaisuus sekä erilaisten ihmisten, kulttuurien ja arvomaailmojen kohtaamiset ovat tämän ajan merkittävimpiä arvokysymyksiä ja myös oman elämän kautta itselleni tärkeitä aiheita. Pääsin hetkeksi samaan kuvaan ihailemieni näyttelijöiden Laura Birnin ja Peter Franzenin kanssa sekä ilmiömäisen Dome Karukosken ohjaukseen. Voiko parempaa toivoa, Toivola kertoo Iskelmälle.

 

 

Kilpailut

Uusimmat